Omenamurupaistos
Alkuperäinen ohje Yhteishyvästä 800 g omenoita Muruseos1 dl sulaa margariinia1,5 dl fariinisokeria1 tl kanelia1 dl vehnäjauhoja2 dl kaurahiutaleita 1. Kuori ja lohko omenat ja poista
Alkuperäinen ohje Yhteishyvästä 800 g omenoita Muruseos1 dl sulaa margariinia1,5 dl fariinisokeria1 tl kanelia1 dl vehnäjauhoja2 dl kaurahiutaleita 1. Kuori ja lohko omenat ja poista
PellillinenAlkuperäinen ohje on jostakin tulostettu. Valitettavasti lähde puuttuu tulosteesta. Pohja100g tummaa suklaata200g margariinia4 kananmunaa2 dl sokeria1 dl kaakaojauhetta2 dl vehnäjauhoja2 tl leivinjauhetta2 tl vaniljasokeria1/4 tl
joulutorttutaikinaamerisuolaabasilikaaoreganoaparmesaniakananmuna 1. Sulata torttutaikinalevyt paketin ohjeen mukaan.2. Leikkaa yhdestä levystä noin kahdeksan kapeata suikaletta tai pituussuunnassa 4-5.3. Kierrä leikatut suikaleet kierteelle.4. Voitele suikaleet kananmunalla.5. Ripottele
Neljälle ruohosipuliakeltainen tomaattipunainen tomaattioliiviöljyä2-3 paistettua kanafileetä100g keitettyä kukkakaalia1,5 dl ruokakermaa1 rkl vehnäjauhoja 1. Pilko ruohosipuli, tomaatit, kukkakaali ja kanat pieniksi paloiksi (älä sekoita keskenään).2. Laita
En tiedä yhtään, että kiinnostaako lukijoitani nämä, mutta itse tykkään tilastoista ja käppyröistä. Mielenkiintoista seurata, miten ja mitä ohjeita ohjeiden etsijät tulevat tänne blogiini lukemaan.
20-24cm irtopohjavuoallinen (6-8 palaa) Alkuperäinen ohje, mistä muokattu Pohja:100g rasvaa2 munaa1 ½ dl sokeria1 ½ dl vehnäjauhoja2 tl vaniljasokeria6-8 raparperin vartta 1. Sulata voi ja anna
Alkuperäinen ohje Helsingin Sanomista 4 valkuaista2 dl sokeria Lisäksi:1/2-1 l vadelmia, mustikoita, mansikoita (tai muita marjoja)2 dl vaahdotettua kermaa tai vaniljakastiketta 1.Vatkaa valkuaiset kiinteäksi vaahdoksi.
Helsingin sanomien ohje 1/2 l pihlajanmarjoja4 dl vettänoin 4 1/2 dl hillosokeria (100 g hillosokeria / 1 dl pihlajanmarjamehua)1 vaniljatanko 1. Riivi pihlajanmarjat oksista. 2. Poista
Noin litra 2 dl raparperihilloa (n. 4-5 isoa raparperin vartta, tilkka vettä ja 1 rkl hillosokeria)tilkka vettä2 tl vaniljasokeria4 munan keltuaista3/4 dl sokeria150 g suklaata3,5
Neljälle n. 50g margariinia tai voitan. 2 rkl vehnäjauhojan. 1,5 rkl curryjauhetta2 dl ruokakermaa 1. Sulata voi tai margariini kattilassa.2. Lisää vehnäjauho ja anna paistua
Leipäviipaleita tarvittava määräKetsuppiaMeetwurstiaAnanaspalojaPunasipuliaPizzamaustettaMozzarellaviipaleitaPolar-juustoaOreganoa 1. Ota tarvittava määrä leipäviipaleita.2. Lisää päälle ketsuppi ja levitä.3. Viipaloi meetwursti ja lisää se palojen päälle.4. Laita ananaspalat ja punasipuli.5. Ripottele
Kolmelle 1 pkt pekonia1 punasipuli1 porkkana1 paprika2 rkl ketsuppia1 kananmuna2-3dl laktoositonta ruokakermaamustapippuriabasilikaa 1. Paloittele pekoni paloiksi.2. Paloittele sipuli ja paprika pieniksi paloiksi.3. Paista pekonia pannulla.3. Lisää
Ainekset * 4 valmiiksi marinoitua broilerin rintaleikettä/-filettä Kastike: * 2 dl vettä ja paistolientä * 1 dl hedelmätäysmehua (laitoin appelsiinimehua) *

Luontokuva Punainen lehti maassa #virvanet #365finland #luonto #luontokuva
KAHDELLE 100g edellispäiväistä jauhelihaa paistettuna ja maustettuna 3-4 porkkanaa 2-3 isoa edellispäiväistä perunaa kuorineen 2rkl oliiviöljyä Jossei löydy edellispäiväistä jauhelihaa, niin paista pieni määrä
| Cookie | Duration | Description |
|---|---|---|
| cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
| cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
| cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
| cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
| cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
| viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |