Ajattelin kirjoitella päivittäin yhden kiitollisuutta tuovan asian elämässäni. En tee tästä painetta itselleni, mutta toivomuksen. Tällä tavoin ehkä tulee näkemään kaiken sen hyvän. Tulen lisäämään jokaisen kiitoksen aiheen tähän samaan postaukseen. Listaan asiat kuukausittain siten, että uusin kuukausi ylimpänä ja päivää merkkaa numero. Lähdetkö mukaan? Laita linkki omasta kiitollisuuspäiväkirjasta kommentteihin!

Kesäkuu

  1. Synttärit
  2. Synttärit
  3. Tikkurilan padon purkujuhla
  4. Vertaistuki
  5. Kuntosalilla käyminen
  6. Kirppistely
  7. Heitin talviturkin pois eli kävin uimassa ekaa kertaa tälle vuodelle
  8. Metsäkoulutuksessa mahtava porukka lähijaksolla
  9. Sisko
  10. Uusi viikko
  11. Ihana, kun pääsin uravalmennukseen
  12. Kirjastoa ei voi kiittää koskaan liikaa
  13. Entisen työkaverin ja perheen tapaaminen
  14. Perheaikaa Flamingossa
  15. Juhlien valmistelua
  16. Lasten synttärijuhlat
  17. Mukavaa palvelua autohuollossa!
  18. Kiva kauppapäivä lasten kanssa
  19. Lapset pääsit toivomaansa hohtohyppyyn ja itse nautin aurinkoisesta ulkoilmasta sen ajan
  20. Lomareissulle
  21. Ihana päivä rannalla
  22. Luonto on kaunis
  23. Ihana hiljaisuus luonnossa ja luontoäänen hiljaisuudessa

Toukokuu

  1. Saatiin taas tavaraa pois
  2. Pääsin takaisin töihin
  3. Tavara vähenee
  4. Lukeminen
  5. Kotiruoka
  6. Kuntosalilla käyminen pitkästä aikaa
  7. Vertaistuki
  8. Työpaikan kuntosalilla yhden toisen kuntoilijan kanssa juttelu
  9. Kun puihin tulee lisää lehtiä, vaaleanvihreä väri lisääntyy ja luonto muuttuu eloisaksi ja aurinkoiseksi
  10. Voi elämä! Tavarataivas-leffa. Olipas inspiroiva ja jännä.
  11. Siivous
  12. Omat lapset
  13. Mahdollisuudet
  14. Työkaverit
  15. Kun tajuaa uusia asioita
  16. Työkaveri
  17. Ystävän näkeminen
  18. Keskustelut
  19. Yöpaikan tarjoaminen
  20. Tavaraa lähtee taas pari kassillista pois
  21. Maaseutu
  22. Endometrioosi on paremmassa kuosissa
  23. Suomi voitti Ruotsin jääkiekon mm-kisoissa
  24. Mahtavaa opastusta työpaikalta
  25. No tietty, kun Suomi voitti Venäjän
  26. MM-KULTAA Suomelle jääkiekosta
  27. Oma koti
  28. Uravalmennukseen pääsy
  29. Mukava päivä kaupungissa ”ihan yksin”
  30. Kaikkien vapaapäivä
  31. Lasten viimeinen koulupäivä
Slåttmossenin puita

Huhtikuu

  1. Aprillipilat
  2. Kevään tulo
  3. Linnunlaulu
  4. Ihana ihana ihana aurinko
  5. Perjantai
  6. Messuilla ihania kukkia, ihania ihmisiä ja hyvää ruokaa Fazerilla
  7. Saunominen
  8. Aamun vesijumppa eli hydrobic Urheiluhallien hallissa Malmilla
  9. Tajusin sen, että oon taas päässyt jalan kanssa hurjasti parempaan suuntaan
  10. Hierontakoulun hieronta
  11. Hydrobic taas ja jälleen, se on kivaa taas!
  12. Kirjoja, kirjoja, kirjoja. Ihana lukea!
  13. Lasten ilo lapsi- ja Elma-messuilla.
  14. Pääsin pyöräilemään taas!
  15. Uimahallissa oli ihana mummo, joka käy siellä usein. Hän kyseli tänään minulta apua selkänsä rasvaamiseen. Toki autoin!
  16. Uimahallissa käyminen
  17. Ystävän tapaaminen lounastreffeillä
  18. Mahtavaa, kun on saanut hyvänpäiväntuttuja vanhemmista naisista hydrobicissä!
  19. Serkut ja pikkuserkut tapaa
  20. Ihanat ilmat ja aurinko paistaa!
  21. Oma päiväni
  22. Mahtava päivä Porvoossa meren rannalla aurinkoisessa kauniissa säässä!
  23. Kivaa tekemistä lasten kanssa HopLopissa yhteistyössä Buzzadorin kanssa.
  24. Sain siivottua vaatehyllyni
  25. Vietiin HSY:n jätekeräykseen pari peräkontillista tavaraa
  26. Työterveyslääkärin mahtava osaaminen ja taito
  27. Kouluttautuminen
  28. Tulevaisuuden toivo
  29. Työeläkeyhtiön neuvonta
  30. Rauhallisuus ja rauha

Maaliskuu

  1. Fysioterapeutti ja hänen osaamisensa
  2. Oma veli ja perheensä
  3. Ihana aurinkoinen aamu
  4. Työkaverit
  5. Vertaistuki
  6. Lasten harrastukset
  7. Hiljaisuus
  8. Nukkuminen
  9. Rauhallisuus
  10. Ihana ilma
  11. Se nainen Prismassa, kuka kehui minua yställiseksi
  12. Osaaminen
  13. Vapaapäivä
  14. Ystävät
  15. Kirjat ja lukeminen
  16. Kotiruoka
  17. Vapaa päivä
  18. Kiitollisena otan kehut vastaab
  19. Hyvä ruoka
  20. Lapsen kirjekaveri
  21. Uimahallissa kaikki mummot
  22. Omat vanhemmat
  23. Ne ystävät, joita olen saanut endometrioosin vuoksi
  24. Ihanat lapset, jotka iloitsee keväästä
  25. Ihanat, ihanat vertaistukilaiset ja koko ryhmä
  26. Aurinko, tän vois laittaa vaikka joka päivä!
  27. Ihanat ihmiset, joita olen tavannut viimepäivinä
  28.  Leivonnaisilla toisten ilahduttaminen
  29.  Vanhempien yhteistyö
  30.  Siivoaminen oli tänään kivaa, kun saa tavaraa vähemmäksi.
  31. Museossa käyminen
Blogin kirjoittaja kaatumassa lumeen.

Helmikuu

  1. Ajatusten jakaminen
  2. Perheaika uimahallissa
  3. Sisko
  4. Lasten käsityö- ja muotoilukoulu
  5. Mahdollisuus liikkua
  6. Aurinko 🌞
  7. Tuntemattomien kanssa juttelu
  8. Aamuinen linnunlaulu
  9. Takkapuiden pilkkominen
  10. Mun mies
  11. Isän näkö on kunnossa
  12. Ymmärrys
  13. Työkaverit
  14. Valo
  15. Tigerin myyjä ja Changen myyjä, ilo, palvelualttius ja hymy piristävät päivää
  16. Vesijuoksu
  17. Aurinkoiset ilmat ja talviloma
  18. Pääsen kävelylenkeille
  19. Pystyi antamaan apua
  20. Hiihtäminen
  21. Oma aviomies
  22. Hankikantokeli
  23. Hiihtäminen
  24. Hieronta
  25. Lasten käsityö- ja muotoilukoulu
  26. Aviomies
  27. Ystävä
  28. Klassinen musiikki

Tammikuu

  1. Uusi vuosi
  2. Mahdollisuus lukea kirjoja
  3. Talvinen luonto
  4. Takkatuli
  5. Lapset
  6. Pystyn kävelemään
  7. Sharon / kaki / persimon
  8. Mä oon löytänyt hyvän fyssarin
  9. Saatiin lunta maahan enemmän
  10. Vertaistuki
  11. Aurinkoinen päivä
  12. Viikonloppu
  13. Hiihtäminen
  14. Hiljaisuus
  15. Puiden pilkkominen
  16. Lumi
  17. Espanjan kieli
  18. Paras työkaveriystävä
  19. Viikonloppu
  20. Talvinen aurinkoinen sää
  21. Tee
  22. Keväinen aurinkoinen pakkaspäivä
  23. Asioiden jakaminen
  24. Ihana vanha rouva, joka kertoi minulle aamupäivästä, että kannattaa siirtyä pysäkin verran eteenpäin, että siellä se ratikka odottaa päättärillä ❤️
  25. Se lumiaurakuski, joka tiekarhun jälkeen avasi pihatien aukon kokonaan auki
  26. Yhteiset hetket perheen kanssa
  27. Lumileikit
  28. Hydrobic
  29. Lumisade
  30. Särkylääkkeet
  31. HUSin endometrioosilääkäri Päivi Härkki