Virva Lehto

Kiitollisuutta, onko sitä?

Kirjoitin alkuvuoden lähes jokaisena päivänä tänne omille nettisivuilleni kiitollisuuspäiväkirjaa. Kesällä kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittaminen jäi lomareissun takia, enkä sitä sitten jatkanut.

Askeleet

Miksi piti ottaa kiitollisuus erikseen aiheeksi?

Ajatus lähti siitä, kun viime kesäisen kantaluun murtuman jälkeen olin välillä töissä, välillä kotona sairauslomalla. Välillä mieli oli maassa, kun ei pystynyt tekemään kaikkea sitä, mitä olisi halunnut ja mitä normaalisti teki. Myöskin fyysinen työ jäi tekemättä ja se näkyi myös omassa olossa. Liikkuminen keppien kanssa oli hankalaa ja haastavaa. Eikä normaali päivittäinen elämä ollut sitä, mitä halusi.

Toki aloitin erilaiset liikunnat esim. kuntosalin ja vesijumpan sekä vesijuoksun, joiden avulla sain normaalia liikkumista. Kuitenkin se luonnossa liikkuminen ja vaeltaminen jäi, kun se ei oikein onnistunut.

Myöskin oma tulevaisuus mietitty. Miksi pienestä keittiöjakkaralta hypystä aiheutui tällainen vaiva? Miksi se toi erilaisen tulevaisuuden kuin olin suunnitellut? Mitä voin tehdä paremman olon eteen?

Pienet asiat voivat tuoda lopulta ison ilon.

Lähdin ajattelemaan kiitollisuutta siitä, että sitä ei tarvitse puristaa ulos. Joku päivä saattaisi olla vaikeampi kuin toinen, mutta silti elämässä on kiitollisuutta ja aihetta kiitokseen. Mahdollisesti oma olokin kohenisi sillä, että saisin sen positiivisen näkymän eteeni, vaikka en missään täydessä murheen alhossa koskaan ollutkaan.

vapaus ja valo

Pienet asiat. Kiitos voi nousta siitä, että sain hyvää ruoka. Saa puhelun. Saa ihanan viestin. Joku kiittää minua. Tai joku kehuu kauniista vaatteesta. Kiitos siitä, että saa elää. Kiitosta siitä, että on ihana ilma. Tai tulee kevään vihreää.

Millaisia kiitollisuudenaiheita minulla on sitten ollut?

Aika paljon olen iloinnut luonnosta ja luonnon monimuotoisuudesta, ollut kiitollinen auringonpaisteesta, lumesta tai siitä, että saa esimerkiksi hiihtää ja kulkea luonnossa. Myös läheiset ihmiset, ystävälliset ihmiset ja heidän sanansa ovat tuottaneet iloa.

Vaikka olen pitänyt itseäni vapaa-ajalla sellaisena erakkoluonteena, olen kuitenkin sosiaalinen ihmisiä tavatessani ja tykkään heidän kanssaan olemisesta. Joskus kuitenkin introverttinä väsyy siihen pulputuksen tulvaan ja ihmisten kanssa olemiseen. Siksi luonto ja siellä oleminen sekä kuunteleminen on tärkeää.

Vuorelle ei tarvitse kiivetä. Kiipeä hiekan murun päälle ja katsele siitä.

Kiitosta olen tuntenut myös siitä, että olen kuitenkin päässyt liikkumaan hyrdobicin ja vesijuoksun sekä kuntosalin kautta. Hydrobicissa olen taas tavannut erilaisia ihmisiä, joiden kanssa on tullut juteltua ja niin sanotusti tullut hyvänpäiväntuttuja.

Myöskin tavaramäärän väheneminen on ollut kiitoksen aihe. Näyttää kivemmalta, kun ei joka paikka pursua ihan hulluna. Tosin ei meillä ihan niin kamalan näköistä ole, kun jossakin, mutta varmasti liikaa tavaraa.

Kesällä en enää kirjoittanut. Kesällä olin sairaslomalla, mutta ajan viettäminen lasten ja perheen kanssa yhdessä toi itsessään jo paljon kiitoksen ja kiitollisuuden aihetta. Ja kesän mukavat säät, vaikka välillä satoikin – sadekin on hyväksi, ettei pölise niin paljoa ja luontokin saa vehreyttä! Lisäksi kesällä pääsin viimein tekemään pieniä vaelluksia, en sillä vauhdilla ja niin pitkiä kuin ennen, mutta hitaasti hyvä tulee ja paljon pysähtyen istumaan ja katselamaan, pääsimme liikkumaan luonnossa.

Onko kiitollisuus vaikuttanut minuun?

Kyllä. On positiivisempi mieli. Näkee enemmän kivaa ympärillään. Valitettavasti näkee myös negatiivisten ihmisten olon ja ajattelee, että hekin voisivat nähdä ne pienet kiitollisuuden aiheet ympärillään. Silti koen, että kannatti aloittaa tämä. Kannattaisi myös jatkaa tätä siten, että jatkan näiden aiheiden miettimistä omassa mielessäni. Ja lopulta näen sen kiitoksen niissä pienissä, jopa ihan tavallisissa asioissa!

Lopulta on kyse siitä, minkä oven itse valitsee.

Valokuva taltioi muutoksen

Kävin eilen istumassa tovin Helsingin kaupunginmuseossa. Aikomuksena oli ladata kännykän akkua, kun se jostakin syystä alkoi olla lopussa. Sitten jämähdin paikalleni vähän pidemmäksi toviksi.

Siis valokuvat. Tiedättekö, miten ihanaa on katsella valokuvia? Aitoja kuvia jostakin, jostakin uudemmasta tai vanhemmasta. Elämää, katuja, ihmisiä, maisemia, maiseman muutosta. Kaikkea tätä.

Huomasin ikkunalaudalla kaksi kirjaa. Molemmissa oli teksti “mahdollisuus ostaa museon kaupasta hintaan X”. En viitsinyt ensin koskea. Sitten tajusin, että ehkä niitä voi selailla. Otin ensimmäisen kirjan käteen ja uppouduin. Siis mitä ihania kuvia! Katsoin kuvaa, luin kuvatekstin, katsoin kuvaa uudelleen ja ihailin. 

Kirjoissa oli kuvia yli sadan vuoden takaisesta Helsingistä. Mustavalkokuvia. Ihania. Helsingin muutos on ollut hurjaa. En tiennyt tai ollut tajunnut, että useita saaria on yhdistetty Helsinginniemeksi lisäämällä maata saarien väliin. 

Ehkä jo arvasitkin, kenen ottamia kuvia katselin. Upea valokuvaaja Signe Brander on hienosti taltioitunut muutosta ja ihmisiä. 

Kuvia katsoessa mietin, että miksi monta kaunista vanhaa rakennusta on purettu. Miksi vanhaa pidetään rumana? Miksi halutaan tehokkuutta ja isoja kerrostaloja? Osassa Signen kuvista näkee jo tuota muutosta; vieressä vanha matala puutalo ja siinä toisen vieressä jykevä korkeampi kivitalo. Kaupunkialueella halutaan asutusta tiivistää, väistämätön kehitys. Onneksi myöhemmin on myös osattu alkaa arvostamaan vanhaa, eikä kaikkea ole saanut purkaa.

Ajatuksena kuvia katsoessa tuli mieleeni, että onkohan jossakin nähtävillä Helsinginniemen muutos karttapohjalla. Miten kaupunki on ollut aluksi pieni, miten saaria on yhdistetty ja miten Helsinki on vallannut maata naapureista – ihan viimeisimpänä noin kymmenen vuotta sitten Vantaalta ja erityisesti Sipoosta.

Mietin, että pitäisi kirja kädessä käydä katuja läpi ja katsoa, mitä on enää jäljellä. 

Sairauden ja tapaturman vuosi

Tämän tekstin alkuperäinen aihe oli kiitollisuuspäiväkirja, jota olen kirjoittanut nyt neljä kuukautta. Huomasin kuitenkin kirjoittavani vaikeista ajoista viimeisen vuoden ajalta. Aihe siis vaihtui lennosta. Nyt kuitenkin mennään kevättä ja mahdollisuuksia kohti!

Nainen makaa sohvalla

On ollut vaikea käsittää, että minä joudun kestämään kaiken tämän. Mielialat ovat vaihdelleet epätoivosta, lähes masennuksen kautta myös iloisuuteen. Masentavaa on ollut kaikki tapakit, sairauslomat ja vaikeudet. Iloisia ja kiitollisia hetkiä viime vuonna oli aina ne hetken, kun huomasi terveyden ja kunnon menevän eteenpäin. Ja ne hetket, kun ystävä tai läheinen ihminen kannusti eteenpäin ja iloitsi kanssani.

Kannattaa iloita pienistäkin asioista!
Ne tuo hyvän mielen tullessaan!

Viimeinen hieman yli vuosi on ollut vaikea. Viime vuoden alussa minulla oli endometrioosileikkaus, jonka jälkeen en päässyt fyysiseen työhöni vatsan alueen leikkauksesta johtuen. Kesäkuun alussa kantaluuni murtui, sain tosin diagnoosin vasta heinäkuun lopulla. Tämä on vaikeuttanut elämääni kuukausiksi. Aluksi diagnoosin puutteen vuoksi, sitten keppien, sairauslomien, lihasten surkastumisten ja heikon kunnon vuoksi.. mitä näitä nyt kaikkea tähän on kertynyt.

Vaikeaa oli myös se, kun esimerkiksi kantaluun ja jalan kanssa on tullut takapakkia ja jalka kipeytyi enemmän. Näissä jouduin sitten aina uudelleen sairaslomalla, koska ei ollut järkevä töissä olla rasittamassa jalkaa lisää, kun välipäivinä rasituksen tuoma kipu ei lähtenyt pois. Itkuhan siinä tuli, kun joutui taas uudelleen sairaslomalle. Oikeasti päivien kuluttaminen on rasittavaa, vaikka jonkun mielestäni olenkin lomailemassa. Ei ole lomailemista se, ettei pysty tekemään sellaisia asioita, joita rakastaa eli esimerkiksi käydä luonnossa pitkiä kävelylenkkejä, kulkea metsässä jne..

Hakeuduin marraskuussa yksityiselle fysioterapeutille, jotta saisin jalkani kuntoon. Jalka oli tuolloin ollut noin kuukauden samassa jamassa, eikä oikein vesijuoksukaan enää toiminut. Oli hankala olla. Olen monesti sanonut, että ilman Fysioksen Minjaa, en olisi päässyt jalan kanssa eteenpäin. Toki se, että käyn fyssarilla, ei yksin riitä. Minun täytyy itse tehdä kaikki jumppaohjeet, jotta oikeasti jalan kunnon kanssa pääsee eteenpäin.

Fyssarilla käynti eivät yksin riitä. Jumppaa on myös tehtävä.

Töissä taas olin onnekas ja pääsin tekemään tuotannon labraan tietokoneella töitä. Tämä mahdollistui sillä, että tein KELAn osasairauspäivärahalla osittain töitä. Onneksi sain myös vastuuta ja myös osaamiseni huomattiin. Sain tehdä sellaista projektia, jota kukaan ei ollut siinä vielä tehnyt. Ihan mahtavaa, että minulle uskallettiin antaa vastuuta ja osaamistani hyödennettiin!

Vaikka sairauslomille olen mennyt itkun kautta, olen jälkikäteen aina todennut, että sairausloma on ollut oikea ratkaisu jalan kannalta. Vaikka sitten muutoin sairausloma ei ole kiva asia esimerkiksi rytmittömyyden ja rahallisen korvauksen vuoksi. Sairauslomalla päivärytmissä on pitänyt se, että lapset heräävät aamulla kouluun. Herään siis itsekin samoihin aikoihin yleensä. Lisäksi olen käynyt esimerkiksi vesijumpassa, vesijuoksussa ja mahdollisuuksien mukaan kävelemässä. Kirjojakin on tullut luettua, ehkä joku on sen Instagramissa huomannut.

Tunnelin päässä on valoa.

Ehkä siellä tunnelin päässä on valoa. Vai mitä? Nyt olen siinä vaiheessa, että menen takaisin töihin työeläkeyhtiön ammatillisen kuntoutuksen turvin. Tämä on ihan uusi juttu minulle sekä varmasti monelle muullekin. Olisin toivonut hieman enemmän informaatiota ja mahdollisuutta järjestellä asioita. Tässä vaiheessa asiat olisivat olleet eri tavalla minun näkökulmasta ja olisivat voineet mennä paremmin ja minun lähtökohdista tehtynä.

Ammatillinen kuntoutus mahdollistaa työssä, joko omalla tai jossakin muussa työpaikassa, siirtymisen toisiin töihin johtuen siitä, ettei omia töitä enää voi tehdä sairauden tai vamman vuoksi. Minulla on nyt se tilanne.

Uuden edessä siis.

Kiitollisuuspäiväkirjan tammikuu

Aloitin vuoden alussa kirjoittamaan Kiitollisuuspäiväkirjaa. Ajatuksena oli, että huomaisin kiitoksen aiheet ympärilläni. Toivon itseltäni, että jaksaisin joka päivä kirjoittaa ylös kiitoksen aiheen. Tammikuun aikana kiitollisuutta on riittänyt jokaiselle päivälle. Joskus olen muistanut kirjoittaa kiitollisuuden aiheen vasta seuraavana päivänä, mutta se ei minua haittaa. Joskus se kiitollisuuden aiheen löytäminen on ollut vaikeampaa. Toisinaan niin helppoa, että olisin voinut kirjoittaa pitkän listan sen päiväisiä kiitollisuuden aiheita.

Yritän kiitollisuuden kautta löytää enemmän positiivisuutta elämään. Toivoisin huomaavani sen, miten liittäminen, kiitoksen aiheet ja ilo sekä positiivisuus sitä kautta lisääntyvät. Ilon kautta parempaan elämään!

Lumilla Valkealassa.

Tammikuun kiitoliisuudessa on saanut paljon olla tämä ihana talvi! On ollut käsittämättömän hienoja aurinkoisia, ihania lumisia päiviä täällä Helsingissäkin. Talven ja lämmön, pakkasen ja lumen, ympärillä on paljon ollut minulla itselläni kiitollisuutta. Olen nauttinut talvesta ja lumesta, vaikka jalka kipeänä siitä voisi olla nauttimattakin. Varsinkin, kun jalan kuntoutus on menossa, ei takapakkeja tai liukastumisia olisi kiva joutua kokemaan.

Kiitollisuutena olen myös löytänyt sen, että tosiaan pystyn kävelemään omin jaloin, ilman kahta lisäjalkaa eli keppejä. Niistä luovuin ennen joulua ja vein Malmin apuvälinevarastolle ne tammikuussa takaisin. Kiitollisena siitä, että sain niitä käyttää, mutta myös kiitollisena, etten enää joudu niitä käyttämään.

Myös ihanat omat tytöt tuovat kiitollisuutta, toki myös välillä harmaita hiuksia. Mutta yleensä olen onnellinen heistä. Myös ihana työkaveriystäväni, jonka kanssa voidaan jakaa asioita, on ollut tärkeä. Kaikkien kanssa ei pääse samalle levelille.

Lue kaikki tähän mennessä kirjoitetut kiitollisuuden aiheet täältä!

Pienistä puroista..

Rahasta puhuminen on ollut pitkään tabu. Moni ei halua keskustella omista kulutustottumuksista. Rahan kuluttaminen ja rahan säästäminen on aiheita, joista on vaikea puhua. Ainakaan sitä itse aiheutettua vaurastumista, omaa hyvää taloudenpitoa, ei saa kuuluttaa ääneen. Omalla työllä, omalla yrityksellä tai omalla viisaudella ei saa rikastua. Mieluummin rikastut Lotossa. Se on luvallista! Mutta kateutta siitäkin saa.

Kuvassa erilaisia kolikkokasoja. Vasemmalla reunalla pienempi kasa, välissä kolme oikealla suurenevaa rahakasaa ja oikealla kaikista suurin rahakasa. 

Kuva: PixaBay, kschneider, Vapaaseen kaupalliseen käyttöön , Nimeämistä ei edellytetä.
Pienistä puroista kasvaa iso virta.

Miten pienillä teoilla voi säästää rahaa?

Taannoin Osuuspankin blogissa Project Maman Katja Lahti kirjoitti: “Typerät talousvinkit kiristävät hermoja.” Luin blogitekstin mielenkiinnolla. Itse olen aina ajatellut, että pienistä puroista tulee se iso virta, iso joki, iso järvi. Ostamalla kahvin päivässä tai jättämällä sen ostamatta voi käyttää rahansa tai säästää sitä.

Lainaus: “Mulla meinaa lähteä taju kun kuulen näitä ”älä käy kampaajalla vaan anna hiustesi kasvaa” -vinkkejä. Keskituloiselle sellaiset on ihan älyttömiä. Jos kohtuullisesti toimeentulevan ihmisen täytyy miettiä, onko hänellä varaa kolmen euron kahviin, on ongelma jossain muualla.

Katja Lahti, Project Mama, OP Blogi

Pulla 2 €.
Kahvi 2 €.
Erikoiskahvi 4€.
Energiajuoma 3 €.
Suklaapatukka 0,50 €.

Yksi tai useampi näitä. Monestiko päivässä ostat näitä tai muita “haluan ostaa, mutta en tarvitse” tai “tekee mieli” -tuotteita? Onko kyse siitä, että tarvitsen sen vai haluan sen hetken mielijohteesta? Tai ehkä olen työpäivän jälkeen nälissäni. Tekee mieli saada jotakin suuhun ja ostaa jotakin, mitä ei oikeasti tarvitse.

Rahan säästö tai rahan kuluttaminen. Jokainen tekee omia valintoja. Jos ostaa kerran työpäivässä 2 € maksavan kahvin, tulee työpäivien (21 työpäivää/kk, 11 kk töitä, koska 1 kk lomaa) aikana kahville hintaa jo 462 € vuodessa.

Useimmat juovat kuitenkin kahvin kahdesti päivässä ja hintaa tulee tuolloin 924 €/vuosi.

Jos juot erikoiskahvia hinnaltaan 4 € ja ostat sitä kerran työpäivässä, tulee vuodessa kahville hintaa jo 1848 €.

Ostamalla kaksi kertaa työpäivässä 4 € maksavan erikoiskahvin menee rahaa jo 3696 € vuodessa.

Eikö vain, että pienistä puroista tulee iso virta? Helppo on sillä pienellä hetkellä pistää se pieni summa (2-4 €) siihen kahviin, energiajuomaan, limsaan, suklaapatukkaan, pullaan tai ihan mihin tahansa, jota tulee ostettua monesti päivässä tai vaikkapa näitä kaikkia tai osaa näistä. Laskemalla ne omat pienet purot, voi jo säästää hurjasti!

Mistä lisää rahaa?

Julia Thurén kertoo säästäneensä 10 000 euroa vuodessa, joista 4000 euroa tuli sillä, että hän teki lisätöitä. Eli käytännössä säästettävä summa oli 6000 euroa. Hän kertoo jättäneensä kahvilassa ostamasta pullan tai erikoiskahvin. Lopulta jättänyt vaatteiden oston ja kampaamossa käynnin. Myöskin pyörä on tullut tutummaksi, kun kulkeminen on sujunut pyörän selässä auton tai julkisen liikenteen sijaan. Tässäkin esimerkki siitä, että pienistä puroista, mutta myös vähän suuremmista kertyy iso summa.

Facebookin Vauras nainen-ryhmässä syntyi keskustelua Thurénin säästämisestä. Moni sanoi, ettei voi millään säästää tällaisia summia kuussa eli siis 500 €/kk. Uskon, että moni pääsisi tuohon summaan tai pienempään siten, että katsoisi tarkemmin, mitä ostaa kaupoista. Ja kuinka monesti viikossa käy ostoksilla tai ruokakaupassa. Mitä enemmän tai suunnittelemattomasti käyt kaupoissa, sitä helpommin niistä tarttuu mukaan heräteostoksia.

Oletko katsonut kaikkia kuittejasi kuukauden tai vuoden ajalta? Onko kaikki ostot tarpeellisia? Monestiko viikossa käyt kaupassa?

Onko sinulla ostoslista?

Kun menen kauppaan, minulla on ostoslista. En osta ostoslistan ulkopuolelta muuta kuin kelta-, oranssi- tai punalappuisia tuotteita. Niitäkin harkiten! En osta, jos en tarvitse tai tuote ei ole sellainen, että voisin sitä muutoinkin ostaa. En ole mikään yli-ihminen, minäkin teen välillä heräteostoksia, mutta minimoin nämä sillä, että käyn harvoin kaupassa ja ostoslistan kanssa.

Lopuksi. Tiedän, ettei kaikilla ole mahdollisuutta säästää. Vuokraan, kulkemiseen tai laskuihin menee jo sen verran rahaa, että täytyy lopun rahan käyttöä miettiä tarkoin, eikä säästöön jää siltikään välttämättä mitään.

Lukeminen

Tykkään lukea. Olen aina tykännyt lukea, mutta jossakin välissä lukeminen jäi kaikenmoisten kiireiden välissä. Lisäksi eri opiskelujen aikana oli niin paljon kaikkea muuta lukemista, ettei enää huvittanut lukea muita kirjoja sen lisäksi. Uskoin kuitenkin siihen, että vielä tulee se aika, kun on mahdollisuus ja aikaa lukea jälleen!

Kirja kuvattuna sivusta siten, että keskiosan sivut taivutettu keskelle sydämenmallisesti. Kuvan ottanut Virva Lehto.

Oman lukemisen on tavallaan opettanut isäni, miksei myös äitini omalla myötävaikutuksellaan. Isäni, ei akateemisena ihmisenä, vei meidät sisarukset aina kirjastoon. Muistelisin, että kävimme siellä useana päivänä viikossa. Isä käytti aikansa lukemalla lehtiä lehtilukusalissa ja me lapset käytimme aikamme lastenosastolla. Myöhemmin tietenkin osasimme mennä kirjastoon myös itse, kun matkaa sinne oli noin 1,5km ja sen hurautti nopeasti koulun jälkeen tai yläasteella ollessa kirjastossa saattoi käydä koulun jälkeen. Äiti tietenkin on vaikuttanut sillä, että akateemisena ihmisenä on kehottanut meitä lapsia lukemaan.

Isä opetti käymään kirjastossa, vaikkei muistini mukaan isä itse ole koskaan lukenut juurikaan kirjoja.

Vuoden vaihtuessa vuoteen 2017 tein itselleni toiveen (En lupausta! En usko uuden vuoden lupauksiin.), että saisin lukea kirjan viikossa. Ajatuksena oli, etten laske mukaan lapsille luettuja kirjoja. En laskenutkaan. Kirjasin kaikki lukemani kirjat Google Docsiin, jotta jäisi muisto siitä, mitä olen lukenut ja pysyisin laskuissa kirjamäärästä. Sain luettua 34 kirjaa; nämä siis kirjoja, joita luin pelkästään itselleni. Ei siis ihan yhtä kirjaa viikossa, mutta mielestäni varsin hyvä alku. Tuolloin en ollut vielä oikein löytänyt äänikirjoja, saati sitten niitä ei paljoa edes ollut. En pettynyt tulokseen, vaikken päässyt siihen, mitä olin toivonut, en siis luvannut lukea.

Vuonna 2017 toiveena oli lukea 52 kirjaa. Lue yläpuolelta pääsinkö tavoitteeseen!

Tuli uusi vuosi. Se oli vuosi 2018. Asetin itselleni täysin saman tavoitteen kuin vuonna 2017 eli ajatus oli lukea yksi itselle luettu kirja viikossa (mielessäni ajattelin aikuisten kirja). Olin päässyt jo lukemisen vauhtiin. Tykkäsin lukemisesta ja nautin siitä ajasta. Kirjaan uppoutuminen on niin ihanaa!

Pääsin lukemisessa vauhtiin. Kirjoitin jokaisen lukemani kirjan jälleen kerran Google Docsiin. Sinne oli helppo numeroluettelolla kirjata kirjailija ja kirjan nimi. Harmittaa jälkikäteen, etten kirjannut sivujen määriä. Löysin vuonna 2018 myös äänikirjat, tosin niitä meni varmaan alle kahden käden sormien verran eli alle 10! Lisäksi tietenkin luin lapsille sillä meillä luetaan kirjoja viikottain päivisin ja jokaisena iltana iltasatu 15min – 1 tunti. Välillä (useimmiten mies) luetaan Aku Ankkaa, välillä kuunnellaan äänikirjoja, sitten saatan lukea runoja iltasatukirjan lisäksi. Mielestäni kaikenlaisen kirjallisuuden lukeminen on tärkeää!

Kaiken tyyppisten kirjojen lukeminen on tärkeää!

Lukeminen veti mukanaan. Sain paljon luettua. Pääsin tulokseeni eli vähintään kirja viikossa eli olisi tullut lukea se 52 aikuisten kirjaa. Arvaatko montako luin? Joulukuussa tajusin, että kirjojen lukemiseen on kätevä sivusto nimittäin GoodReadsin. Kirjasin sinne kaikki vuonna 2018 lukemani kirjat parin päivän aikana. Joku jäi ilmeisesti välistä, sillä oikeasti ehdin lukea 98 kirjaa, kun GoodReads sanoo luettuja kirjoja olleen 97 kirjaa.

Ylitin tavoitteeni luettujen kirjojen määrässä vuonna 2018.

Siispä vaihtui jälleen vuosi. Olemme nyt vuodessa 2019. Arvaat jo varmaan, että tavoitteeni on jälleen se sama eli yksi kirja viikossa. Nyt tosin aion merkata luetuiksi myös kaikki kirjat, mitä luen lapsille. Uskon tosin, että tänä vuonna tulee vähemmän luettua lapsille, koska molemmat lapseni ovat innostuneet lukemaan! Vanhempi haki ennen joulua 40 varattua kirjaa Helmet-kirjastosta, nuorempi taas otti 18 kirjaa hyllystä joulun jälkeen. Lukeminen siis jatkuu.

Jos haluat seurata lukemistani GoodReadissa, niin tervetuloa seuraamaan!

Siirry sivun alkuun