Kirjoitin alkuvuoden lähes jokaisena päivänä tänne omille nettisivuilleni kiitollisuuspäiväkirjaa. Kesällä kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittaminen jäi lomareissun takia, enkä sitä sitten jatkanut.

Miksi piti ottaa kiitollisuus erikseen aiheeksi?

Ajatus lähti siitä, kun viime kesäisen kantaluun murtuman jälkeen olin välillä töissä, välillä kotona sairauslomalla. Välillä mieli oli maassa, kun ei pystynyt tekemään kaikkea sitä, mitä olisi halunnut ja mitä normaalisti teki. Myöskin fyysinen työ jäi tekemättä ja se näkyi myös omassa olossa. Liikkuminen keppien kanssa oli hankalaa ja haastavaa. Eikä normaali päivittäinen elämä ollut sitä, mitä halusi.

Toki aloitin erilaiset liikunnat esim. kuntosalin ja vesijumpan sekä vesijuoksun, joiden avulla sain normaalia liikkumista. Kuitenkin se luonnossa liikkuminen ja vaeltaminen jäi, kun se ei oikein onnistunut.

Myöskin oma tulevaisuus mietitty. Miksi pienestä keittiöjakkaralta hypystä aiheutui tällainen vaiva? Miksi se toi erilaisen tulevaisuuden kuin olin suunnitellut? Mitä voin tehdä paremman olon eteen?

Pienet asiat voivat tuoda lopulta ison ilon.

Lähdin ajattelemaan kiitollisuutta siitä, että sitä ei tarvitse puristaa ulos. Joku päivä saattaisi olla vaikeampi kuin toinen, mutta silti elämässä on kiitollisuutta ja aihetta kiitokseen. Mahdollisesti oma olokin kohenisi sillä, että saisin sen positiivisen näkymän eteeni, vaikka en missään täydessä murheen alhossa koskaan ollutkaan.

Pienet asiat. Kiitos voi nousta siitä, että sain hyvää ruoka. Saa puhelun. Saa ihanan viestin. Joku kiittää minua. Tai joku kehuu kauniista vaatteesta. Kiitos siitä, että saa elää. Kiitosta siitä, että on ihana ilma. Tai tulee kevään vihreää.

Millaisia kiitollisuudenaiheita minulla on sitten ollut?

Aika paljon olen iloinnut luonnosta ja luonnon monimuotoisuudesta, ollut kiitollinen auringonpaisteesta, lumesta tai siitä, että saa esimerkiksi hiihtää ja kulkea luonnossa. Myös läheiset ihmiset, ystävälliset ihmiset ja heidän sanansa ovat tuottaneet iloa.

Vaikka olen pitänyt itseäni vapaa-ajalla sellaisena erakkoluonteena, olen kuitenkin sosiaalinen ihmisiä tavatessani ja tykkään heidän kanssaan olemisesta. Joskus kuitenkin introverttinä väsyy siihen pulputuksen tulvaan ja ihmisten kanssa olemiseen. Siksi luonto ja siellä oleminen sekä kuunteleminen on tärkeää.

Kiitosta olen tuntenut myös siitä, että olen kuitenkin päässyt liikkumaan hyrdobicin ja vesijuoksun sekä kuntosalin kautta. Hydrobicissa olen taas tavannut erilaisia ihmisiä, joiden kanssa on tullut juteltua ja niin sanotusti tullut hyvänpäiväntuttuja.

Myöskin tavaramäärän väheneminen on ollut kiitoksen aihe. Näyttää kivemmalta, kun ei joka paikka pursua ihan hulluna. Tosin ei meillä ihan niin kamalan näköistä ole, kun jossakin, mutta varmasti liikaa tavaraa.

Kesällä en enää kirjoittanut. Kesällä olin sairaslomalla, mutta ajan viettäminen lasten ja perheen kanssa yhdessä toi itsessään jo paljon kiitoksen ja kiitollisuuden aihetta. Ja kesän mukavat säät, vaikka välillä satoikin – sadekin on hyväksi, ettei pölise niin paljoa ja luontokin saa vehreyttä! Lisäksi kesällä pääsin viimein tekemään pieniä vaelluksia, en sillä vauhdilla ja niin pitkiä kuin ennen, mutta hitaasti hyvä tulee ja paljon pysähtyen istumaan ja katselamaan, pääsimme liikkumaan luonnossa.

Onko kiitollisuus vaikuttanut minuun?

Kyllä. On positiivisempi mieli. Näkee enemmän kivaa ympärillään. Valitettavasti näkee myös negatiivisten ihmisten olon ja ajattelee, että hekin voisivat nähdä ne pienet kiitollisuuden aiheet ympärillään. Silti koen, että kannatti aloittaa tämä. Kannattaisi myös jatkaa tätä siten, että jatkan näiden aiheiden miettimistä omassa mielessäni. Ja lopulta näen sen kiitoksen niissä pienissä, jopa ihan tavallisissa asioissa!