Artikkeli on tehty mukaillen Ihmisen ääni -podcastin Liisan jaksoa. Kuuntele Ihmisen ääni -podcastin metsänomistaja Liisan jakso Spotifysta tai Apple Podcasteista. Ihmisen ääni -podcast avaa ikkunan metsänomistajan maailmaan.

Liisa Ojantakanen asuu Siikalatvassa. Hänen metsänsä ovat Keski-Suomessa, josta hän on kotoisin. Liisa on tullut metsänomistajaksi yli kymmenen vuotta sitten sukupolvenvaihdoksen myötä. Liisa pohdiskelee podcastissa muun muassa metsäkeskustelun monipuolistamista siten, ettei aina olisi vastakkainasettelua. Metsät ovat Liisalle osa elämää, virkistystä ja nauttimista.

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcast Apple Podcasteista tai Spotifystä.

Jakson yhteydessä esitettävät kuvat eivät liity Liisan metsiin.

Metsät Keski-Suomessa

Liisa on kotoisin Keski-Suomesta, jossa hänellä on myös metsät. Hänestä tuli metsänomistaja sukupolvenvaihdoksen myötä. Liisa on omistanut metsään yli kymmenen vuotta. 

Metsät sijoituksena

Hän on ostanut myös uusia metsätiloja, koska hän kokee metsät mielekkäänä tapana sijoittaa rahoja. Hän näkee metsät pitkän aikavälin sijoituskohteena, mitä tulevat sukupolvet voivat hyödyntää. Liisa kertoo, että hänen mielestä luonnovaroja omistaminen ja hyödyntäminen järkevästi ja kestävästi on mielihyvää tuova asia. 

Sukupolvelta toiselle

Liisa sanoo, että olisihan se hieno asia, että omat lapset haluaisi myös omistaa metsää, mutta hän ei voi vielä tietää, mitä lapset elämältään haluavat. Hän kuitenkin toivoo, että metsät säilyisi suvussa ja olisi kiinnostusta kehittää ja hoitaa maaomaisuutta, metsiä ja maatilaa, mahdollisimman hyvin. 

Liisa ei asu itse kotitilallaan vaan siellä asuvat hänen vanhempansa. Hän hoitaa metsiä paljolti etänä, mutta kokee, että hyvien yhteistyökumppanien avulla sekä töiden organisoinnilla metsien hoitaminen onnistuu myös etänä. 

Liisalla ja hänen miehellään on maatila Rantsilassa (nykyisin Siikalatva), mihin kuuluu metsää, peltoa ja karjaa. Myös tämän vuoksi pitää resurssit mitoittaa sen mukaan, miten pystyy asioita hoitamaan.

Ajatuksien muuttuminen metsän suhteen

Liisa kertoo, että haluaa jättää metsä- ja maaomaisuuden tuleville sukupolville vähintään niin hyvässä kunnossa kuin ne on itse saanut tai mieluummin paremmassakin. Hän sanoo, että aiemmin heidän maatilalla panostettiin enemmän pellon viljelyyn ja sikatalouteen. Liisa on kuitenkin aina ollut kiinnostunut metsästä. Hän kertookin, että on lapsesta asti ollut vanhempien kanssa tekemässä metsätöitä esimerkiksi kerännyt rankoja metsästä, kun isä on sahannut. Hän muistelee myös metsässä tehtyjä nuotioita ja evästaukoja. Metsä on Liisalle myös virkistyskohde ja vahvasti myös mielihyvän tuoja. Hän on aina tykännyt liikkua luonnossa. Metsä on siis hyvin monipuolinen asia. 

Metsä on ollut Liisalle aina luonteva osa elämää, kun lapsuuden koti on sijainnut metsän keskellä pellon pientareella. Omasta ikkunasta on aina nähnyt ja ihaillut mäntymetsää. Liisa kertoo ihailevansa tätä näkyä edelleenkin ja hänelle tämä on myös turvaa tuova asia elinympäristössä. 

Liisa sanoo, että maaomistus on verissä. Hänen lapsuuden kodissakin on metsää aina ostettu lisää, kun se on ollut mahdollista ja samaa hän on jatkanut itse.

Tavoitteita metsän omistamiseen

Liisan mielessä on, että hänellä olisi tavoitteena ympäristön, luonnon monimuotoisuuden ja luonnonvarojen säilyttäminen. Lisäksi hän sanoo, että hänestä olisi tärkeätä myös, että metsänomistus säilyisi kotimaisissa käsissä. 

Suomen metsät rahoitus- ja sijoitusyhtiölle

Nyt on viime vuosina aika paljon metsävarallisuutta kulkeutunut ulkomaisten rahoitusyhtiöiden ja sijoitusyhtiöiden omistukseen. Liisa ei näe metsän siirtymistä ulkomaisiin käsiin kovin hyvänä asiana, koska se on myös huoltovarmuus- ja ehkä myös turvallisuuspoliittinen kysymys. Hän toivookin, että yksityistä metsänomistajuutta pystyttäisiin vahvistamaan lainsäädännön avulla. Viime vuosina metsän hinta on noussut pellon arvoihin, joten esimerkiksi maatilallisilla ei ole mahdollista matalalla kynnyksellä ostaa metsää. Ja kun metsiä myydään sijoituskäyttöön, Liisa sanoo, että silloin hänen mielestään metsänhoito ei ole niin kestävää.

Metsäalan ammattilaiset ja yrittäjät ovat sanoneet, että Etelä-Suomesta metsien ostaminen sijoituksena ei pitkässä juoksussa kannata. Sijoitusyhtiölle metsiä myydään kovalla rahalla. 

Ennen puhuttiin perämetsistä, joilla voitiin pönkittää maatilojen taloutta. Silloin voitiin myös sijoittaa maatilojen ulkopuolelle. Nykyisin se ei ole niin yksinkertaista ja helppoa.

Metsätöitä itse tehden

Liisa on ollut lapsena kasaamassa puita metsässä, kun isä kaatoi niitä. Usein tehtiin rankoja, joita haketettiin tai polttopuita, koska heidän maatilallaan oli hakelämmitys lapsuuden ajan. Tämä oli tavanomainen lämmitysmuoto maatiloilla tuohon aikaan. Liisa muistaa hakekasat pihalla, joita hyödynnettiin kattilaan ja sen myötä konkretisoitui puunkäyttö. Metsästä myytiin myös tukkia ja kuitua, että saatiin jonkin verran tuloja. 

Metsän tuotto ei tule heti

Metsää pitää ajatella vuosikymmenä eteenpäin lapsien ja lastenlapsien kannalta. Liisa kertoo realisoineensa kuusikkometsän viime vuonna, minkä hänen pappansa on aikoinaan hankkinut. Eli metsästä kunnon tulon saaminen kesti vuosikymmeniä. Nyt metsään on istutettu uudet taimet ja se lähtee kasvamaan, mutta kun sen metsän isoksi tukiksi haluaa, niin sen pitää kasvaa 80 vuotta. Toiminta on siis hyvin pitkäjänteistä.

Metsien rästien hoitaminen tärkeää

Liisa kertoo, että tällaisia metsiä näkee, joissa on metsän hoitotyöt suorittamatta. Hän pohtii, että kun on ollut puhetta, että metsänomistajuus valuu uusille sukupolville, ehkä sellaisten henkilöiden omistukseen, joilla ei ole perinnettä tai kiinnostusta metsään. Silloin voi ehkä jäädä hoitotyöt suorittamatta. Tai jos on monta omistajaa, niin siinä ei välttämättä päästä yhteisymmärrykseen, mitä metsille tehtäisiin.

Luontoarvot

Liisa pitää luontoarvoja tärkeinä. Hänen mielestään on myös hyvä, että erilaisia luontokohteita kartoitetaan ja tarvittaessa ollaan maanomistajaan yhteydessä. Liisa kuitenkin sanoo, että olisi tärkeää tehdä nämä suojelu- ja luontoarvojen ylläpitämistoimet yhteistyössä maanomistajien kanssa, ei pakottamalla, koska niin nämä parhaiten etenee. Liisa mainitsee vapaaehtoiset Metso- ja Helmi-suojeluohjelmat, mutta sanoo myös, että näissäkin rahoitus on ilmeisesti vähissä.

Monimuotoisuus

Liisa näkee, että monimuotoisuus on eläin- ja kasvilajien elinolosuhteiden arvostamista ja turvaamista. Perustaso on määritelty suomalaisille metsille ja sitä Liisa haluaa kunnioittaa. Lisäksi hän kokee, että ihminen on osa luontoa, ihmisen kosketus ja näkemys kuuluu luontoon. 

Liisa sanoo, että monimuotoisuus on tärkeää lähivirkistysmetsissä ja niiden suojelussa. Hän toivoo, ettei näitä alueita kaavoitettaisi asumiseen tai rakentamiseen, koska ne ovat ihmisten lenkkeily- ja virkitysmaastoja, joita luontaisesti hyödynnetään.

Liisa nostaa esiin, että monimuotoisuusasioista pitäisi keskustella yhteistyössä eri tahojen kanssa; mitä sillä tarkoitetaan ja millä tavalla pystyttäisiin turvaamaan. Nyt on nostettu jonkun verran esille, että uusien navettojen rakentamisen tieltä ei saisi kaataa metsää. Tämä on kuitenkin Liisan mielestä kaksipiippuinen juttu, koska toiset haluavat hankaloittaa tällä eläintuotantoa, mutta Suomessa tontin raivaus ei ole metsäkatoasia, ehkä sademetsissä on enemmän. Toisaalta  tarvitaan eläintuotantoa, joka voi luonnossa laiduntaa. Se lannoittaa ja sen myötä syntyy uutta eliöstöä, joka tukee hakamaata, perinnekasveja ja näiden menestymistä metsissä.

Liisan mielestä näiden kaikkien pitäis kulkea käsi kädessä, että ymmärrettäisiin, että erilaiset metsät ja erilaiset maapohjat tukevat omalta osalta erilaisia eli eläin- ja kasvilajeja. Hän toivoo, ettei mentäisi aina yksioikoiseen missään ja että monenlaiset asiat pystyisi elämään rintarinnan Suomessa. Esimerkiksi jos puhutaan, että pitäisi olla aarniometsiä enemmän, mutta sitten se aiheuttaa metsätuhoa, kun puut kaatuu, kuivaa tai lahoaa omia aikojaan, niin niiden myötä saattaa tulla tuholaisia, jotka sitten tervettä metsää vaurioittaa ja voi levitä naapurin metsään. Näistä asioista pitäisi keskustella laajemmin, avoimemmin ja yhteistyöllä, jotta voitaisiin tehdä kompromisseja.

Liisa sanoo, että kaiken kaikkiaan Suomessa on asiat hoidettu aika hyvin ja jatkaa, että hän on ymmärtänyt, että Etelä-Suomen lehto- ja lehtimetsät ovat eniten uhanalaisia. Tämä on kuitenkin varmaan tapahtunut pitkän aikavälin kuluessa, koska on aiemmin raivattu peltoja ja maita. Nykyinen keskittynyt asutus vaikuttaa koko Euroopan tasolla siihen, miten metsät ovat missäkin luonnontilaisina tai hoidettuna. Suomi ei voi yksin olla Euroopan keuhkot. Liisan mielestä suojeluvelvoitetta ei voi sälyttää yksistään harvemmin asutuille alueille, vaan myös niiden maiden, jotka on aikanaan metsänsä hakanneet ja tuhonneet, pitäisi myös kiinnittää huomiota asioihin enemmän, koska siellä ongelma on suurempi paikan päällä, mitä täällä pohjoisessa, jossa on metsää kovastikin.

Liisa pohtii, että pystyisivätkö naapurit yhdessä sopimaan yhteistyöstä tai voisiko siihen olla ohjeistusta. Liiaksi ei voi kuitenkaan mennä rajoittamaan yhteiskunnan toimin, koska metsät ovat yksityisomaisuutta. Tämän pitäisi perustua vapaaehtoisuuteen, tiedon ja valistuksen lisäämiseen sekä vuoropuheluun.

Jatkuva kasvatus

Jatkuva kasvatus sopii joillekin kohteille kuten reheville turvepohjaisille metsille. Liisa näkee sen nimenomaan lähi- ja virkistysmetsän hoitona. Hän kertoo, ettei hänkään halua omaa pihametsää avohakata. Heillä on maatilakeskuksen lähiympäristö jatkuvan kasvatuksen metsää. Liisa on huomannut, että metsätuhot helpommin leviää, kun ei välillä avohakata. Liisa sanoo, että metsä tarvitsee paljon valoa. Jatkuvassa kasvatuksessa metsä pidetään suht harvana, että pienemmät puut voivat sieltä nousta kasvamaan ja sehän on paljon hitaampaa se kasvu. Liisa kokee, ettei se ole talousmetsässä toimiva tapa. 

Enemmän yhteisiä keskusteluita

Liisa toivoisi, että TV:ssä olisi enemmän keskusteluita, joissa olisi metsänomistajien edustajia (esimerkiksi MTK:n kautta MHY:n edustaja), metsäteollisuuden edustaja, luontojärjestön edustaja tai metsäammattilaisia yhdessä keskustelemassa. Hän kokee, että televisiossa on usein tutkija ja luontojärjestön edustaja tai tutkija teollisuuden edustaja. Mutta hän toivoisi, että koko ketjuun kuuluvien ihmisten läsnäoloa ei juurikaan ole. Näin saataisiin hedelmällistä keskustelua ja monenlaisia näkemyksiä. 

Vähän aikaa sitten puhuttiin metsien liian harvaksi harventamisesta, silloin Liisa keskusteli eri ammattilaisten kanssa, kuten motokuskien ja metsähoitoyhdistyksessä työskentelevien. Aihe herätti monenlaisia ajatuksia. Esimerkiksi tässä Ihmisen ääni -podcastissakin voisi olla useampi ihminen keskustelemassa tästä aiheesta, jotta eri näkökulmat tulisivat esiin. Julkisuudessa voitaisiin edistää avointa puhetta yhteistyössä, eikä vain eri näkemyksistä kiistellen somessa.

Jokaisenoikeudella muiden metsiin

Liisa kertoo marjastaneensa ja sienestäneensä sekä ulkoilleensa muiden metsissä lähellä kotia, mutta useimmiten kuitenkin miehen tilan metsissä tai kotitilan metsissä Keski-Suomessa. Hän kertoo vähän tutkivansa samalla, miten metsä on kasvanut, missä kunnossa se on, onko siellä tuhoja ja pitäisikö raivata. Samalla miettii niitä toimenpiteitä, mitä omassa metsässä voisi tehdä. Sen jälkeen voi ottaa yhteyttä metsäammattilaiseen ja keskustella sekä pohtia, mitä seuraavaksi kannattaisi tehdä. 

Toisten metsissä saattaa metsää katsoa metsänomistajan silmin varsinkin, jos metsä on hyvin tiukkaa, eikä läpi tahdo päästä kulkemaan. Silloin tulee mieleen, että kukakohan metsän omistaa, pitäisikö siellä raivata, jotta tulisi valoa ja kasvaisi puut paremmin. Pääasiallisesti sitä kuitenkin pyrkii sellaisiin metsiin, jotka on hyvin hoidettuja, joissa on mukava kulkea. Luonnonsuojelualueilla ja kansallispuistoissa tulee retkeily helpommin hoidettua, kun on laavuja. 

Osallistava tapa ilmastotyöhön

Liisa korostaa metsän omistamisen merkitystä kestävänä ja pitkän aikavälin sijoituksena. Hänen mielestään metsän arvo ei laske, ja viime vuosien pyyntihintojen nopea nousu tukee tätä näkemystä. Liisa näkee metsänhoidon jatkuvan tuoton lähteenä. Hän näkee metsässä kasvun ihmeen sekä maiseman muutoksen. Hän pitää metsän omistamista luonnonmukaisena ja osallistuvana tapana omistaa, joka myös tukee konkreettista ilmastotyötä. Liisa pohtii, että omistaako ne ihmiset metsää, jotka luovat paineita metsänomistajille siitä, miten metsiä pitäisi hoitaa. Vaikka muutaman hehtaarin metsän ostaminen maksaa vähemmän kuin uusi auto, niin metsä on kuitenkin yksi sijoitusmuoto.

Hiilinielut

Liisa pitää oikeudenmukaisena, jos metsänomistajia kannustettaisiin hiilen sitomiseen rahallisin korvauksin. Myös luonnovarojen hyödyntäminen pitäisi tehdä reilulla tavalla. Liisa pohtii, miksi maanomistajan tulisi antaa maa ilmaiseksi, kun rakennetaan tuulimyllyjä, aurinkopaneelikenttiä tai lunastetaan maita. Hän pitää tärkeänä päivittää Suomen lunastuslaki 70-luvulta nykypäivään, jotta maanomistajat saavat asianmukaiset korvaukset. Päivitetty laki helpottaisi maanomaisuuden liikkumista ja vähentäisi tarvetta ottaa se riistämällä. Suomen laaja maa-ala tekee tästä kohtuullisen kustannuksen yhteiskunnalle. Reilu korvaus koko ketjulle olisi oikeudenmukaista.

Viesti muille metsänomistajille

Liisa kehottaa muita huolehtimaan metsiensä hoitorästeista ja neuvoo ottamaan yhteyttä esimerkiksi MHY:hin tai metsäalaorganisaatioihin saadakseen asiantuntija-apua. Hän korostaa, että oikeilla toimenpiteillä metsä voi tuottaa iloa taloudellisesti, maisemanhoidollisesti ja ympäristön kannalta. Liisa kiittää maanomistajia siitä, että he osallistuvat isänmaan hoitoon ja edistävät metsänomistamisen hyviä käytäntöjä.

Miksi kannattaa omistaa metsää?

Liisa näkee metsän omistamisen hyvänä sijoitusmahdollisuutena, vaikka tiedostaa sen olevan aluksi kallista. Metsänhoidosta nauttiville ja virkistystä arvostaville oma metsä voi tuoda merkityksellisyyttä ja arvostusta. Lisäksi, jos luonnonsuojelu kiinnostaa, oman metsän omistaminen tarjoaa mahdollisuuden osallistua suojelutyöhön ja nauttia vapaudesta tehdä omia päätöksiä metsäomaisuudellaan. Suomessa tällainen vapaus on toistaiseksi olemassa.

Vastuullisuutta metsänhoidossa

Liisa nostaa esiin suomalaista vastuullisuutta metsänhoidossa ja maanomistuksessa sekä suomalaisten osaamista elää luonnon kanssa tasapainossa. Valistaminen monimuotoisuuden turvaamiseksi olisi asia, josta olisi hyvä puhua. Vuoropuhelut eri toimijoiden välillä ovat keskeisiä, jotta voimme laajentaa näkökulmiamme hyppäämällä omasta kuplasta pois ja ymmärtää paremmin toistemme näkemyksiä. Liisa painottaa tiedon antamista ja toivoo, että uutisointi huomioi eri näkökulmat välttäen vastakkainasettelua. Hän nostaa esiin myös perinteisten käytäntöjen, kuten luonnonlaitumien ja hakamaitten, merkityksen keskustelussa, korostaen niiden roolia luonnon kiertokulussa ja yhteistyössä karjanpidon kanssa.

Kiitos

Kiitos Liisalle haastattelusta Ihmisen ääni -podcastiin!

Hanketta on rahoittanut Metsämiesten Säätiö. Lahjoitukset ja säätiöfuusiot ovat tärkeä osa Säätiön yleishyödyllisen toiminnan vaikuttavuutta. Lisätietoa www.mmsaatio.fi #mmsaatio

#ihmisenäänipodcast #ihmisenääni #podcast #tikleoy #virvanet

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcast Apple Podcasteista tai Spotifystä.

Tilaa ilmoitukset Ihmisen ääni -podcastin uusista artikkeleista https://virva.net/ihmisen-aani-tilaus/