Tämä blogini täyttää vuoden. Sen kunniaksi kesältä sitruunakakun ohje.


Yksi kakku

Kakkupohja
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3/4 dl perunajauhoja

Kostutus
Appelsiini- tai sitruunamehua
vettä

Täyte
Sitruunatahna
Kermavaahto (2 dl vispikermaa)

Päälle
Kermavaahto (2-4 dl vispikermaa)
Sitruunoita (3-4 kpl)
Sokerikiille (1 dl hyytelösokeria ja 1dl vettä)

1. Mittaa jauhot ja leivinjauhe kulhoon.
2. Riko munat yksitellen kuppiin ja siirrä vatkauskulhoon.
3. Lisää sokeri munien joukkoon.
4. Vatkaa munat ja sokeri pysyväksi vaahdoksi.
5. Lisää jauhot varovasti kaapimella sekoittaen.
6. Levitä taikina uuninpellille leivinpaperin päälle.
7. Paista uunin keskitasossa 6-8 min 225°C.
8. Kumoa toisen leivinpaperin päälle jäähtymään.
9. Irroita leivinpaperi pohjapuolelta.
10. Tee sitruunatahna.
11. Tee kostutusneste.
12. Vatkaa kermavaahto.
13. Leikkaa sopivan mallisia paloja (kolme kerrosta) kakkupohjasta.
14. Laita pohjapalanen kakkulautasen päälle.
15. Kostuta kakkupohja hyvin, muttei lainehtivasti.
16. Laita sitruunatahnaa pohjan päälle.
17. Levitä kermavaahtoa kevyesti
18. Laita toinen palanen (itse teen tämän yleensä jämäpaloista, jotta päällimäinen ja alimainen pala ovat kokonaisia).
19. Kostuta.
20. Lisää sitruunatahnaa ja kermaavahtoa (kts. yllä).
21. Laita päällipalanen.
22. Kostuta.
23. Anna olla yön yli jääkaapissa (Ei pakollinen, mutta kakusta tulee tällä tavalla mehevää, eikä liian kuivaa.)
24. Pese sitruunat hyvin päältä.
25. Leikkaa sitruunoista ohuita kokonaisia viipaleita.
26. Levitä kermavaahtoa ohuelti kakun reunoille ja päälle. Kuitenkin siten, että jokaisessa kohdassa on kermavaahtoa.
27. Laita sitruunaviipaleet kakun päälle.
28. Tee kermavaahdosta kakkuun reunakoristeet.
29. Tee kiille keittämällä hillosokeria ja vettä noin minuutin ajan (sokeri liuennut).
30. Anna jäähtyä hetken.
31. Levitä kiillettä varovasti sitruunaviipaleiden päälle.

Tilaa artikkelit sähköpostiisi!

pakolliset *

Tilaa artikkelit sähköpostiisi!

Sosiaalinen media

Viimeisimmät

Viimeisimmät lukemani kirjat

Ihmisen ääni -podcastin artikkelit

Ihmisen aani -podcast Virva metsan aani

Ihmisen ääni -podcast saa jatkoa!

Ihmisen ääni -podcast saa jatkoa vuonna 2023. Syksyllä ilmestyy kolmas sarja, jossa kuullaan jälleen metsänomistajia. Haluatko mukaan metsänomistajana? Voit kuunnella aiemmat jaksot Spotifysta ja Apple

Ihmisen ääni -podcast metsätoimija Aino-Maija Vaskelainen, Työpäivä metsässä, Vantaa.

Metsätoimija Aino-Maija – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Aino-Maijan jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Metsätoimija Aino-Maija Vaskelainen on kehittänyt idean Työpäivä metsässä. Hän tekee tätä työtä päivätyönsä ohella.

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast metsätoimija Petri ja toimittaja-tuottaja Virva

Metsätoimija Petri – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Petrin jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Metsätoimija Petri Pajunen toimii Metsänhoitoyhdistys (MHY) Etelä-Savon johtajana. Hän on tehnyt työtä metsäalalla pitkään

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast metsätoimija Timo ja toimittaja-tuottaja Virva

Metsätoimija Timo – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Timon jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Metsätoimija Timo Syrjälä tekee työtä omassa yrityksessään METSÄn tähden Tiimissä metsäpalveluyrittäjänä. Hän on toiminut

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast metsänomistaja Emma ja toimittaja-tuottaja Virva

Metsänomistaja Emma – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Emman jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Emma on etämetsänomistaja. Hän asuu Hyvinkäällä, ja hänen metsänsä ovat Keski-Pohjanmaalla. Emma omistaa metsää

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast Virva metsän ääni

Mistä löydät Ihmisen ääni -podcastin?

Ihmisen ääni -podcast tulee äänitiedostona kuunneltavaksi Spotifyn ja Apple Podcastiin. Lisäksi voit seurata Ihmisen ääni -podcastia sosiaalisen median kanavissa, jotka löydät alta. Instagramissa Seuraa meitä

Muita blogipostauksia

Metsä - hongat humisee

Metsä

Luontokuva Metsä #virvanet #365finland #luonto #luontokuva

Kääpä

Luontokuva #virvanet #365finland #luonto #luontokuva

perhonen

Perhonen

Luontokuva. Perhonen. #virvanet #365finland #luonto #luontokuva

Kärpänen

Luontokuva #virvanet #365finland #luonto #luontokuva

Alppiruusu

Alppiruusu

Luontokuva. Atsalea, joka kuuluu alppiruusujen sukuun. #virvanet #365finland #luonto #luontokuva