vadelmahilloa
elintarvikevärejä
elmukelmua
foliota
pahvia
4 cocktailtikkua
varrastikku
(paljon aikaa)
Tee kaksi kääretorttupohjaa kakun osia varten.
Leikkaa mukilla kääretorttupohjasta 24 kpl pyöreitä kakkupaloja.
Tee tukevasta pahvista alusta vuoraamalla se ensin elmukelmulla ja sitten foliolla tai käytä sopivan kokoista tasaista alustaa tai alusvatia. 
Näitä alustoja tarvitaan sekä koko ponikakun alle että pään alle.

Ponikakku kootaan alkaen jaloista. Jalat kiinnitetään cocktailtikulla (tikku suoraan ylhäältä alas jalan keskeltä, jokaiseen omansa). Väliin olen laittanut sitruunatahnaa ja kaupan valmista vadelmahilloa. Tee ensin jalat ja täytteet. Sitten päälle vartalon pohjapahvi, jonka päälle kokoat vartalon täytteineen. Sitten varrastikulla kiinnitä pään pohjapahvi ja tämän päälle kokoa pää. Muotoile oiken malliseksi, leikkaa tarvittaessa pois tai lisää paloja. Lopuksi kuorruta koko komeus voikreemillä, jotta päälle laitettava vaahtokarkkimassa ei hikoile. Anna tekeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Tee vaahtokarkkimassa valmiiksi vaikkapa etukäteen (säilyy noin viikon elmukelmussa). Kauli massa sopivan kokoiseksi levyksi. Laita massa ensin vartalon päälle. Silitä tasaiseksi. Leikkaa terävällä veitsellä tai saksilla ylimääräiset pois.

Ponille saa harjan tekemällä paljon ohuita ”naruja” ja liittämällä ne yhteen. Hännän ja harjan alle kannattaa laittaa pieni massapallo kohottamaan niitä. Muotoile silmät, tee silmäripset, silmän keskusosa ja kiinnitä ne paikalleen pienellä määrällä ruokaöljyä.
Valmis ponikakku 🙂

Tilaa artikkelit sähköpostiisi!

pakolliset *

Tilaa artikkelit sähköpostiisi!

Sosiaalinen media

Viimeisimmät

Viimeisimmät lukemani kirjat

Ihmisen ääni -podcastin artikkelit

Ihmisen aani -podcast Virva metsan aani

Ihmisen ääni -podcast saa jatkoa!

Ihmisen ääni -podcast saa jatkoa vuonna 2023. Syksyllä ilmestyy kolmas sarja, jossa kuullaan jälleen metsänomistajia. Haluatko mukaan metsänomistajana? Voit kuunnella aiemmat jaksot Spotifysta ja Apple

Ihmisen ääni -podcast metsätoimija Aino-Maija Vaskelainen, Työpäivä metsässä, Vantaa.

Metsätoimija Aino-Maija – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Aino-Maijan jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Metsätoimija Aino-Maija Vaskelainen on kehittänyt idean Työpäivä metsässä. Hän tekee tätä työtä päivätyönsä ohella.

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast metsätoimija Petri ja toimittaja-tuottaja Virva

Metsätoimija Petri – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Petrin jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Metsätoimija Petri Pajunen toimii Metsänhoitoyhdistys (MHY) Etelä-Savon johtajana. Hän on tehnyt työtä metsäalalla pitkään

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast metsätoimija Timo ja toimittaja-tuottaja Virva

Metsätoimija Timo – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Timon jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Metsätoimija Timo Syrjälä tekee työtä omassa yrityksessään METSÄn tähden Tiimissä metsäpalveluyrittäjänä. Hän on toiminut

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast metsänomistaja Emma ja toimittaja-tuottaja Virva

Metsänomistaja Emma – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Emman jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Emma on etämetsänomistaja. Hän asuu Hyvinkäällä, ja hänen metsänsä ovat Keski-Pohjanmaalla. Emma omistaa metsää

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast Virva metsän ääni

Mistä löydät Ihmisen ääni -podcastin?

Ihmisen ääni -podcast tulee äänitiedostona kuunneltavaksi Spotifyn ja Apple Podcastiin. Lisäksi voit seurata Ihmisen ääni -podcastia sosiaalisen median kanavissa, jotka löydät alta. Instagramissa Seuraa meitä

Muita blogipostauksia

Sieni

Sieni

Luontokuva Sieni #virvanet #365finland #luonto #luontokuva

Raparperi

Luontokuva #virvanet #365finland #luonto #luontokuva

Kärpänen

Luontokuva #virvanet #365finland #luonto #luontokuva

Ihmisen ääni -podcast metsätoimija Aino-Maija Vaskelainen, Työpäivä metsässä, Vantaa.

Metsätoimija Aino-Maija – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Aino-Maijan jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Metsätoimija Aino-Maija Vaskelainen on kehittänyt idean Työpäivä metsässä. Hän tekee tätä työtä päivätyönsä ohella.

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast metsätoimija Timo ja toimittaja-tuottaja Virva

Metsätoimija Timo – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Timon jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Metsätoimija Timo Syrjälä tekee työtä omassa yrityksessään METSÄn tähden Tiimissä metsäpalveluyrittäjänä. Hän on toiminut

Käpyjä pudonnut maahan metsässä.

Käpyjä

Luontokuva. Käpyjä maassa. #virvanet #365finland #luonto #luontokuva