Pääsin Hopottamaan Myllyn Parhaan valmistamaa Pyöreää suklaataikinaa. Kokemus oli ihan mukava. Tein taikinoista sekä keksejä että kakun.

Keksien suhteen olisi kannattanut ehkä tehdä niin, ettei olisi painanut niin lituskoiksi niitä kuin itse painoin. Olisi ehkä jäänyt sisältä hieman pehmeämmäksi kuin mitä itsellä tuli.

Kakun suhteen olin tosi epäileväinen, koska kakun ”levyt” olivat paiston jälkeen kovia lituskoita isoja keksejä. Pyöreän suklaataikinan kyljessä olleessa ohjeessa kehoitettiin kakku kostuttamaan hyvin. Itse tein niin, että laitoin alimmaiseen väliin sitruunatahnaa ja rahkaa. Päälle laitoin ensin appelsiinimehua pari ruokalusikallista sekä ylikypsää banaania muussattuna ja kermavaahtoa sekä koristeeksi valkosuklaata raastettuna. Isoja keksilevyjä olisi mielestäni pitäny olla useampia, jotta olisi ollut enemmän kakku kuin lätty. Kosteus oli vallan mainio ja rahka pysyi hyvin välissä, koska en kastellut kyseistä väliä lainkaan. Maku oli myös mainio!

Suosittelen taikinaa pika-apuna. Todella helppo ja mielestäni hyvä taikina!

Tilaa artikkelit sähköpostiisi!

pakolliset *

Tilaa artikkelit sähköpostiisi!

Sosiaalinen media

Viimeisimmät

Viimeisimmät lukemani kirjat

Ihmisen ääni -podcastin artikkelit

Ihmisen aani -podcast Virva metsan aani

Ihmisen ääni -podcast saa jatkoa!

Ihmisen ääni -podcast saa jatkoa vuonna 2023. Syksyllä ilmestyy kolmas sarja, jossa kuullaan jälleen metsänomistajia. Haluatko mukaan metsänomistajana? Voit kuunnella aiemmat jaksot Spotifysta ja Apple

Ihmisen ääni -podcast metsätoimija Aino-Maija Vaskelainen, Työpäivä metsässä, Vantaa.

Metsätoimija Aino-Maija – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Aino-Maijan jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Metsätoimija Aino-Maija Vaskelainen on kehittänyt idean Työpäivä metsässä. Hän tekee tätä työtä päivätyönsä ohella.

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast metsätoimija Petri ja toimittaja-tuottaja Virva

Metsätoimija Petri – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Petrin jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Metsätoimija Petri Pajunen toimii Metsänhoitoyhdistys (MHY) Etelä-Savon johtajana. Hän on tehnyt työtä metsäalalla pitkään

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast metsätoimija Timo ja toimittaja-tuottaja Virva

Metsätoimija Timo – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Timon jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Metsätoimija Timo Syrjälä tekee työtä omassa yrityksessään METSÄn tähden Tiimissä metsäpalveluyrittäjänä. Hän on toiminut

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast metsänomistaja Emma ja toimittaja-tuottaja Virva

Metsänomistaja Emma – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Emman jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Emma on etämetsänomistaja. Hän asuu Hyvinkäällä, ja hänen metsänsä ovat Keski-Pohjanmaalla. Emma omistaa metsää

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast Virva metsän ääni

Mistä löydät Ihmisen ääni -podcastin?

Ihmisen ääni -podcast tulee äänitiedostona kuunneltavaksi Spotifyn ja Apple Podcastiin. Lisäksi voit seurata Ihmisen ääni -podcastia sosiaalisen median kanavissa, jotka löydät alta. Instagramissa Seuraa meitä

Muita blogipostauksia

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast metsätoimija Petri ja toimittaja-tuottaja Virva

Metsätoimija Petri – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Petrin jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Metsätoimija Petri Pajunen toimii Metsänhoitoyhdistys (MHY) Etelä-Savon johtajana. Hän on tehnyt työtä metsäalalla pitkään

Sieni

Sieni

Luontokuva Sieni #virvanet #365finland #luonto #luontokuva

Kukka

Luontokuva #virvanet #365finland #luonto #luontokuva

Kääpä

Luontokuva #virvanet #365finland #luonto #luontokuva

Alppiruusu

Alppiruusu

Luontokuva. Atsalea, joka kuuluu alppiruusujen sukuun. #virvanet #365finland #luonto #luontokuva