6 hengelle

n.300 g punajuurta (keittämätön)
1 rkl punaviinietikkaa
2 dl vettä
1 tl suolaa
2 tl sokeria
1 dl korppujauhoja tai vaaleata leipää murusina
1 punasipuli
2 tl oliiviöljyä paistamiseen
valkopippuria
1 tl suolaa
2 munaa
400 g sikanautajauhelihaa

1. Kuori ja raasta punajuuri ohueksi raasteeksi.
2. Mittaa kattilaan vesi, etikka, sokeri ja suola sekä punajuuriraaste. Keitä noin 5 min.
3. Laita kulhoon korppujauhot tai vaaleaa leipää murusina. Lisää jäähtynyt punajuuriraaste (älä lisää vielä nestettä kokonaan).
4. Anna korppujauhon turvota noin 10 min, tarkista välillä nesteen määrä ja lisää tarvittaessa keitettyä punajuurilientä, jotteivät pihvit jää liian kuiviksi.
5. Silppua sipuli ja kuullota öljyssä kattilassa.
6. Lisää sipuli, kananmunat ja jauheliha sekä mausteet punajuuri-korppujauhoseokseen ja sekoita hyvin.
7. Tee mureketaikinasta sopivan kokoisia pihvejä suoraan kuumennetulle pannulle. Paista. Varo, etteivät pala pinnasta liian kitkeriksi.
8. Nauti perunan tai perunamuussin sekä salaatin kera.

2 Comments

  1. Piparipulla

    Moi,
    ihania pihvejä! Söin ekäkerta Lindströmin pihvit täällä Suomessa (Italiassa emme tee niitä) ja ne olivat tosi hyviä 🙂

Kommentointi ei ole käytössä.

Tilaa artikkelit sähköpostiisi!

pakolliset *

Tilaa artikkelit sähköpostiisi!

Sosiaalinen media

Viimeisimmät

Viimeisimmät lukemani kirjat

Ihmisen ääni -podcastin artikkelit

Ihmisen aani -podcast Virva metsan aani

Ihmisen ääni -podcast saa jatkoa!

Ihmisen ääni -podcast saa jatkoa vuonna 2023. Syksyllä ilmestyy kolmas sarja, jossa kuullaan jälleen metsänomistajia. Haluatko mukaan metsänomistajana? Voit kuunnella aiemmat jaksot Spotifysta ja Apple

Ihmisen ääni -podcast metsätoimija Aino-Maija Vaskelainen, Työpäivä metsässä, Vantaa.

Metsätoimija Aino-Maija – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Aino-Maijan jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Metsätoimija Aino-Maija Vaskelainen on kehittänyt idean Työpäivä metsässä. Hän tekee tätä työtä päivätyönsä ohella.

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast metsätoimija Petri ja toimittaja-tuottaja Virva

Metsätoimija Petri – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Petrin jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Metsätoimija Petri Pajunen toimii Metsänhoitoyhdistys (MHY) Etelä-Savon johtajana. Hän on tehnyt työtä metsäalalla pitkään

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast metsätoimija Timo ja toimittaja-tuottaja Virva

Metsätoimija Timo – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Timon jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Metsätoimija Timo Syrjälä tekee työtä omassa yrityksessään METSÄn tähden Tiimissä metsäpalveluyrittäjänä. Hän on toiminut

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast metsänomistaja Emma ja toimittaja-tuottaja Virva

Metsänomistaja Emma – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Emman jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Emma on etämetsänomistaja. Hän asuu Hyvinkäällä, ja hänen metsänsä ovat Keski-Pohjanmaalla. Emma omistaa metsää

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast Virva metsän ääni

Mistä löydät Ihmisen ääni -podcastin?

Ihmisen ääni -podcast tulee äänitiedostona kuunneltavaksi Spotifyn ja Apple Podcastiin. Lisäksi voit seurata Ihmisen ääni -podcastia sosiaalisen median kanavissa, jotka löydät alta. Instagramissa Seuraa meitä

Muita blogipostauksia

Metsä - hongat humisee

Hongat humisee

Luontokuva. Hongat humisee. #virvanet #365finland #luonto #luontokuva

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast metsänomistaja Emma ja toimittaja-tuottaja Virva

Metsänomistaja Emma – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Emman jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Emma on etämetsänomistaja. Hän asuu Hyvinkäällä, ja hänen metsänsä ovat Keski-Pohjanmaalla. Emma omistaa metsää

%d bloggaajaa tykkää tästä: