Hellapoliisin blogista

 

35 kpl isoja paahtoleipiä

n. 4 dl lihalientä

1. täyte:

400 g palvikinkkua

200 g creme fraichea

persiljaa maun mukaan

pieni keltainen paprika kuutioina

2. täyte:

200 g Kavli kinkkusulatejuustoa

125 g HK Herkkumaksamakkaraa

persiljaa silppuna

10-15 kpl kirsikkatomaatteja puolitettuina

Pinnalle:

300 g majoneesia

200 g pippurihärkää

6-7 kumkvattia

kirsikkatomaatteja

muutama viinirypäle

50-100 g juustoraastetta

herneenversoja

Leikkaa leivistä reunat.

Laita irtopohjavuoka ilman pohjaa suoraan tarjoiluvadille. Voit halutessasi tehdä kakun myös vuokaan, jossa on pohja, vuoraa silloin pohja leivinpaperirinkulalla.

Asettele leivät vuokaan ja kostuta lihaliemellä.

Jauha palvikinkku, creme fraiche ja persilja tasaiseksi tahnaksi esimerkiksi sauvasekoittimella, silppua joukkoon paprika.

Levitä puolet täytteestä leipäkerroksen päälle.

Asettele päälle toinen kerros leipiä, kostuta.

Sekoita kinkkusulatejuusto, maksamakkara ja persiljasilppu tasaiseksi tahnaksi, levitä koko tahna leipäkerroksen päälle.

Ripottele pinnalle puolitettuja kirsikkatomaatteja.

Laita päälle leipäkerros, kostuta ja levitä loput palvikinkkutäytteestä. Nosta päälle vielä yksi leipäkerros ja kostuta.

Nosta kylmään vetäytymään mielellään yli yön.

Irroita vuoka kakun ympäriltä ja levitä pinnalle ja reunoille majoneesi.

Koristele pippurihärällä ja kumkvateilla, kirsikkatomaateilla ja viinirypäleillä.

Painele kakun reunoille juustoraastetta. Nosta lautasen reunoille herneenversoja.

Tilaa virva.netin artikkelit sähköpostiisi!

pakolliset *

Ihmisen ääni -podcastin artikkelit

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast metsätoimija Timo ja toimittaja-tuottaja Virva

Metsätoimija Timo – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Timon jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Metsätoimija Timo Syrjälä tekee työtä omassa yrityksessään METSÄn tähden Tiimissä metsäpalveluyrittäjänä. Hän on toiminut

Ihmisen ääni -podcast metsänomistaja Emma ja toimittaja-tuottaja Virva

Metsänomistaja Emma – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Emman jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Emma on etämetsänomistaja. Hän asuu Hyvinkäällä, ja hänen metsänsä ovat Keski-Pohjanmaalla. Emma omistaa metsää

Ihmisen ääni -podcast metsänomistajat Virva missä seurata

Mistä löydät Ihmisen ääni -podcastin?

Ihmisen ääni -podcast tulee äänitiedostona kuunneltavaksi Spotifyn ja Apple Podcastiin. Lisäksi voit seurata Ihmisen ääni -podcastia sosiaalisen median kanavissa, jotka löydät alta. Instagramissa Seuraa meitä

Ihmisen ääni -podcast metsänomistajat Virva

Ihmisen ääni -podcast

Halusin tuoda ihmisen ääntä metsäkeskusteluun mukaan, siksi podcastille nimi Ihmisen ääni! Tavallinen metsänomistaja tai metsätyöntekijä ei ole juurikaan näkynyt metsäkeskustelussa julkisesti. Sosiaalinen media on toki

Muita blogipostauksia

Metsä

Metsä

Luontokuva Metsä #virvanet #365finland #luonto #luontokuva

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast metsätoimija Timo ja toimittaja-tuottaja Virva

Metsätoimija Timo – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Timon jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Metsätoimija Timo Syrjälä tekee työtä omassa yrityksessään METSÄn tähden Tiimissä metsäpalveluyrittäjänä. Hän on toiminut

Ihmisen ääni -podcast metsänomistaja Emma ja toimittaja-tuottaja Virva

Metsänomistaja Emma – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Emman jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Emma on etämetsänomistaja. Hän asuu Hyvinkäällä, ja hänen metsänsä ovat Keski-Pohjanmaalla. Emma omistaa metsää

Ihmisen ääni -podcast metsänomistajat Virva missä seurata

Mistä löydät Ihmisen ääni -podcastin?

Ihmisen ääni -podcast tulee äänitiedostona kuunneltavaksi Spotifyn ja Apple Podcastiin. Lisäksi voit seurata Ihmisen ääni -podcastia sosiaalisen median kanavissa, jotka löydät alta. Instagramissa Seuraa meitä

Perhonen

Luontokuva Perhonen #virvanet #365finland #luonto #luontokuva