Taikina:
75 g voita (kuutioitu)

3 dl vehnäjauhoa
1 rkl sokeria
25 g hiivaa
1/4 dl kylmää maitoa
1 munaa

Täyte:

1,5 dl kinuskikastiketta
2 dl pakastepuolukoita

Päällys:
100 g margariinia
1 dl sokeria
2 rkl maitoa
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl mantelilastuja

Tee taikina
1. Nypi voi ja jauhot murumaiseksi.
2. Lisää sokeri.
3. Murenna hiiva kylmään maitoon, sekoita huolella ja lisää jauhoseoksen joukkoon.
4. Lisää kananmunat ja sekoita taikina tasaiseksi.

Tee pullat
1. Kauli taikina tasaiseksi ohuekoksi levyksi. (Helpoiten teet, jos sinulla on silikoninen leivinalusta, muutoin käytä alla vehnäjauhoja.)
2. Levitä päälle kinuskikastike ja jäiset puolukat.

3. Kääri rullalle.
4. Leikkaa noin 3 cm paksuisia siivuja.
5. Laita siivut muffinsivuokiin tai muffinsipellille.
6. Kohota noin 20 minuutin ajan.

Paistaminen ja päällys
1. Kuumenna uuni 225°C.
2. Paista pullia ensin uunin keskitasolla 5 minuutin ajan.
3. Tee paistamisen välillä päällys.
4. Sulata margariini kattilassa.
5. Lisää sokeri, maito ja jauhot sekoittaen.
6. Kiehauta ja sekoita, kunnes seos on paksuhkoa.
7. Lisää mantelilastut kattilaan ja sekoita.
8. Levitä manteliseos pullien päälle (ota pelti uunista), kun pullat ovat paistuneet yllä mainitun 5 min ajan.
9. Paista vielä 7 minuutin ajan ylimmällä tasolla tai kunnes pinta on saanut kauniin värin.

Tilaa artikkelit sähköpostiisi!

pakolliset *

Tilaa artikkelit sähköpostiisi!

Sosiaalinen media

Viimeisimmät

Viimeisimmät lukemani kirjat

Ihmisen ääni -podcastin artikkelit

Ihmisen aani -podcast Virva metsan aani

Ihmisen ääni -podcast saa jatkoa!

Ihmisen ääni -podcast saa jatkoa vuonna 2023. Syksyllä ilmestyy kolmas sarja, jossa kuullaan jälleen metsänomistajia. Haluatko mukaan metsänomistajana? Voit kuunnella aiemmat jaksot Spotifysta ja Apple

Ihmisen ääni -podcast metsätoimija Aino-Maija Vaskelainen, Työpäivä metsässä, Vantaa.

Metsätoimija Aino-Maija – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Aino-Maijan jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Metsätoimija Aino-Maija Vaskelainen on kehittänyt idean Työpäivä metsässä. Hän tekee tätä työtä päivätyönsä ohella.

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast metsätoimija Petri ja toimittaja-tuottaja Virva

Metsätoimija Petri – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Petrin jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Metsätoimija Petri Pajunen toimii Metsänhoitoyhdistys (MHY) Etelä-Savon johtajana. Hän on tehnyt työtä metsäalalla pitkään

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast metsätoimija Timo ja toimittaja-tuottaja Virva

Metsätoimija Timo – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Timon jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Metsätoimija Timo Syrjälä tekee työtä omassa yrityksessään METSÄn tähden Tiimissä metsäpalveluyrittäjänä. Hän on toiminut

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast metsänomistaja Emma ja toimittaja-tuottaja Virva

Metsänomistaja Emma – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Emman jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Emma on etämetsänomistaja. Hän asuu Hyvinkäällä, ja hänen metsänsä ovat Keski-Pohjanmaalla. Emma omistaa metsää

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast Virva metsän ääni

Mistä löydät Ihmisen ääni -podcastin?

Ihmisen ääni -podcast tulee äänitiedostona kuunneltavaksi Spotifyn ja Apple Podcastiin. Lisäksi voit seurata Ihmisen ääni -podcastia sosiaalisen median kanavissa, jotka löydät alta. Instagramissa Seuraa meitä

Muita blogipostauksia

Kääpä

Luontokuva #virvanet #365finland #luonto #luontokuva

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast metsänomistaja Emma ja toimittaja-tuottaja Virva

Metsänomistaja Emma – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Emman jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Emma on etämetsänomistaja. Hän asuu Hyvinkäällä, ja hänen metsänsä ovat Keski-Pohjanmaalla. Emma omistaa metsää

Ihmisen aani -podcast Virva metsan aani

Ihmisen ääni -podcast saa jatkoa!

Ihmisen ääni -podcast saa jatkoa vuonna 2023. Syksyllä ilmestyy kolmas sarja, jossa kuullaan jälleen metsänomistajia. Haluatko mukaan metsänomistajana? Voit kuunnella aiemmat jaksot Spotifysta ja Apple

auringonlasku

Auringonlasku

Luontokuva. Auringonlasku. #virvanet #365finland #luonto #luontokuva