Pieni leipä

Alkuperäinen ohje, josta mukaeltu

3 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
0,75 tl soodaa
ripaus suolaa
2 tl jauhettua inkivääriä
0,75 tl jauhettua kanelia
55 g voita
1 dl fariinisokeria
3 rkl siirappia
2 pientä kananmunaa
n. 50 ml maitoa

Leipäkoneohje
1. Laita kaikki aineet leipäkoneeseen.
2. Itse otin makean leivän ohjelman 750g leivälle, vaikka tätä taikinaa onkin vähemmän.
3. Kokeile leivän kypsyys ensin pinnasta, jos pinta on pehmeä paista lisää. Jos pinta on kova, kokeile pitkällä puutikulla (esim. puinen varrastikku), että tuleeko tikkuun paistamatonta taikinaa. Jos ei tule, niin anna leivän levätä puolisen tuntia. Jos tulee, niin lisäpaista.
4. Lisäpaistoin vielä noin puolisen tuntia.
5. Anna levätä ja jäähtyä noin puoli tuntia.
6. Paketoi leipä folioon ja anna olla 1-2 päivää tai jopa viikko ennen syömistä.

Ohje, jos teet uunissa (en ole testannut).
1. Lämmitä uuni 180°C.
2. Laita n.450g leivän vuokaan leivinpaperia pohjaan ja jokaiselle sivulle siten, että leivinpaperit ylittää hieman reunat.
3. Sekoita jauhot, sooda, suola, inkivääri ja kaneli kulhossa.
4. Lämmitä varovasti voi, sokeri ja siirappi kattilassa kunnes voi on juuri sulanut ja sokeri liuennut.
5. Anna kattilan seoksen jäähtyä hieman.
6. Lisää munat, maito ja jauhoseos.
7. Sekoita tasaiseksi.
8. Paista 50-60 minuuttia kunnes leipä on hyvin noussut ja pinta tuntuu kovalta.
9. Kokeile leivän kypsyyttä työntämällä tikku keskelle leipää. Jos tikku on puhdas, on leipä valmis. Jos tikkuun tarttuu paistamatonta taikinaa, paista vielä hetki leipää uunissa.
10. Anna jäähtyä vuoassa noin 30 minuuttia.
11. Irroite leipä vuoasta.
12. Anna jäähtyä ritilällä täysin viileäksi.
13. Kääriä jäähtynyt leipä folioon ja anna olla 1-2 päivää tai jopa viikko ennen syömistä.

VINKKI! Lisämaustetta saat lisäämällä 50g tuoretta raastettua inkivääriä.  Parasta syötäväksi päivän, parin päästä, kun maut ovat syventyneet.

Tilaa artikkelit sähköpostiisi!

pakolliset *

Tilaa artikkelit sähköpostiisi!

Sosiaalinen media

Viimeisimmät

Viimeisimmät lukemani kirjat

Ihmisen ääni -podcastin artikkelit

Ihmisen aani -podcast Virva metsan aani

Ihmisen ääni -podcast saa jatkoa!

Ihmisen ääni -podcast saa jatkoa vuonna 2023. Syksyllä ilmestyy kolmas sarja, jossa kuullaan jälleen metsänomistajia. Haluatko mukaan metsänomistajana? Voit kuunnella aiemmat jaksot Spotifysta ja Apple

Ihmisen ääni -podcast metsätoimija Aino-Maija Vaskelainen, Työpäivä metsässä, Vantaa.

Metsätoimija Aino-Maija – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Aino-Maijan jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Metsätoimija Aino-Maija Vaskelainen on kehittänyt idean Työpäivä metsässä. Hän tekee tätä työtä päivätyönsä ohella.

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast metsätoimija Petri ja toimittaja-tuottaja Virva

Metsätoimija Petri – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Petrin jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Metsätoimija Petri Pajunen toimii Metsänhoitoyhdistys (MHY) Etelä-Savon johtajana. Hän on tehnyt työtä metsäalalla pitkään

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast metsätoimija Timo ja toimittaja-tuottaja Virva

Metsätoimija Timo – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Timon jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Metsätoimija Timo Syrjälä tekee työtä omassa yrityksessään METSÄn tähden Tiimissä metsäpalveluyrittäjänä. Hän on toiminut

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast metsänomistaja Emma ja toimittaja-tuottaja Virva

Metsänomistaja Emma – Ihmisen ääni -podcast

Kuuntele koko Ihmisen ääni -podcastin Emman jakso Apple Podcasteista tai Spotifystä. Emma on etämetsänomistaja. Hän asuu Hyvinkäällä, ja hänen metsänsä ovat Keski-Pohjanmaalla. Emma omistaa metsää

Artikkelikuva Ihmisen ääni -podcast Virva metsän ääni

Mistä löydät Ihmisen ääni -podcastin?

Ihmisen ääni -podcast tulee äänitiedostona kuunneltavaksi Spotifyn ja Apple Podcastiin. Lisäksi voit seurata Ihmisen ääni -podcastia sosiaalisen median kanavissa, jotka löydät alta. Instagramissa Seuraa meitä

Muita blogipostauksia

Raparperi

Luontokuva #virvanet #365finland #luonto #luontokuva

auringonlasku

Auringonlasku

Luontokuva. Auringonlasku. #virvanet #365finland #luonto #luontokuva

Kääpä

Luontokuva #virvanet #365finland #luonto #luontokuva