Virva Lehto

Yleinen

Metsätalousyrittäjän ammattitutkinto

Aloitin maaliskuussa 2019 opiskelemaan metsätalousyrittäjän ammattitutkintoa Samiedun koulutuksessa, joka järjestetään monimuotokoulutuksena maastossa sekä Haaga-Helian Pasilan toimipisteessä. Bongasin koulutuksen sattumalta ja ajattelin, että tämähän tuli hyvään saumaan, sillä olin edellissyksynä saanut omistuksiini metsiä, joiden hoidosta en ymmärtänyt mitään. Tuntui, että minulle kaikki asiat metsissä ovat täysin uutta. Ja oli sitten hyvä lähteä hakemaan sitä tietoa, mitä voi sitten soveltaa omaan metsään ja omista lähtökohdista. Tietoa kyllä saa, mutta tuntuu välillä, että jokainen metsäammattilainen eri yrityksestä katsoo omista lähtökohdista – toki osa myös minun lähtökohdista. Metsätalousyrittäjän ammattitutkinto valmistaa hoitamaan ja ymmärtämään omia metsiä.

Koulutuksen aloittaminen

Ilmoittauduin koulutukseen. Tosin meinasi jäädä se tekemättä, kun en vaan päässyt Samiedun käyttämän Wilman ilmoittautumisjärjestelmässä eteenpäin. Täytin eri selaisimilla lomakkeen kolmeen kertaan ja sitten meni hermot. Laitoin viestiä kouluun, että en saa ilmoittauduttua. Onneksi se onnistui kuitenkin myös puhelimitse.

Koulutuksen kesto on noin kaksi vuotta ja se toteutetaan siten, että tehdään oppimispäiväkirjaa ja tehtävät liittyen omiin metsiin.

Suomalainen metsä, jossa kasvaa mäntyjä.
Metsä

Opiskelu

Ensimmäistä tehtävää tehdessä tajusinkin, että kyllähän minäkin metsästä jotain tiedän. Olen ollut lapsena ja nuorena perheen mukana metsätöissä. Muistan, että olen lapsena ainakin istuttanut männyn taimia pottiputkella, hirven syömiin puihin ollaan nostettu uusia latvoja (tätä ei kuulemma tehdä enää nykyisin), karsittu puiden oksia (tätäkään ei tehdä nykyään, jollei nyt itse huvikseen halua), heinitty taimia ja poimittu ihan luonnon antimia metsästä. Jotakin oppia siis on lapsuudesta päähän jäänyt.

En päässyt koulutuksen ensimmäiselle kerralla mukaan. Onneksi koulutuksen suorittaminen onnistuu, vaikka joka kerta ei mukaan pääsekään. Meillä ei ilmeisesti ollut tuolloin edes vielä opettajia.

Metsätalousyrittäjän ammattitutkinto sisältää noin kerran kuukaudessa lähijaksoja eli kokoonnutaan joko luokkahuoneessa Pasilassa tai jossakin metsässä tutkimassa lähemmin metsän asioita kuten kasveja tai kasvatusta.

Kalvosulkeisia opettajan toimesta.
Opetuksen perinteisiä kalvosulkeisia.

Huhtikuussa pääsin paikalle. Meitä olikin kurssilla noin nelisenkymmentä henkilöä eri lähtökohdista. Oli hienoa huomata, että vaikka jokaisella on erilainen lähtökohta sekä ammatin, osaamisen että metsän omistamisen suhteen, on tietoa hieno jakaa keskenään ja saada tietoa muilta. Myöskin opettajat vaikuttivat mukavilta, vaikka joutuivatkin vähän kuulemaan kritiikkiä aloituksen suhteen, vaikka heidän vikansahan ei tämä hieman sotkuinen aloitus ollut. Luokkahuoneopetus ei ole ylläolevan kaltaista “kalvosulkeisia” vaan nimenomaan mukavasti toisilta kuulemista ja kuuntelemista.

Valitettavasti emme olleet saaneet etukäteen lähipäivistä tietoa, joten osa porukasta oli ehtinyt jo sopia omia menojaan näille päiville. Olisin halunnut esimerkiksi päästä istutukseen mukaan, mutta valitettavasti minulla oli tuona päivänä menoa. Toisaalta toissa kesänä murtunut kantaluu ja sen jälkeen vihoitteleva jalkani, olisi tuskin pystynyt toimimaan noin kuuden tunnin päivää jalkojen päällä – vaikka osan päivästä olisi voinutkin istua.

Tule mukaan keskustelemaan

Tarina jatkuu, sillä aion kirjoittaa tänne kuulumisia metsästä ja metsäisistä opinnoista liittyen opintoihin kuuluvaan oppimispäiväkirjaan. Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan sekä antamaan omaa näkökulmaa asioihin!

Tutkintohan oli siis Samiedun metsätalousyrittäjän ammattitutkinto.

Keskustele, kysele, ihmettele ja anna palautetta!
Keskustele, kysele, ihmettele ja anna palautetta!

Kiitollisuutta, onko sitä?

Kirjoitin alkuvuoden lähes jokaisena päivänä tänne omille nettisivuilleni kiitollisuuspäiväkirjaa. Kesällä kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittaminen jäi lomareissun takia, enkä sitä sitten jatkanut.

Askeleet
Miksi piti ottaa kiitollisuus erikseen aiheeksi?

Ajatus lähti siitä, kun viime kesäisen kantaluun murtuman jälkeen olin välillä töissä, välillä kotona sairauslomalla. Välillä mieli oli maassa, kun ei pystynyt tekemään kaikkea sitä, mitä olisi halunnut ja mitä normaalisti teki. Myöskin fyysinen työ jäi tekemättä ja se näkyi myös omassa olossa. Liikkuminen keppien kanssa oli hankalaa ja haastavaa. Eikä normaali päivittäinen elämä ollut sitä, mitä halusi.

Toki aloitin erilaiset liikunnat esim. kuntosalin ja vesijumpan sekä vesijuoksun, joiden avulla sain normaalia liikkumista. Kuitenkin se luonnossa liikkuminen ja vaeltaminen jäi, kun se ei oikein onnistunut.

Myöskin oma tulevaisuus mietitty. Miksi pienestä keittiöjakkaralta hypystä aiheutui tällainen vaiva? Miksi se toi erilaisen tulevaisuuden kuin olin suunnitellut? Mitä voin tehdä paremman olon eteen?

Pienet asiat voivat tuoda lopulta ison ilon.

Lähdin ajattelemaan kiitollisuutta siitä, että sitä ei tarvitse puristaa ulos. Joku päivä saattaisi olla vaikeampi kuin toinen, mutta silti elämässä on kiitollisuutta ja aihetta kiitokseen. Mahdollisesti oma olokin kohenisi sillä, että saisin sen positiivisen näkymän eteeni, vaikka en missään täydessä murheen alhossa koskaan ollutkaan.

vapaus ja valo

Pienet asiat. Kiitos voi nousta siitä, että sain hyvää ruoka. Saa puhelun. Saa ihanan viestin. Joku kiittää minua. Tai joku kehuu kauniista vaatteesta. Kiitos siitä, että saa elää. Kiitosta siitä, että on ihana ilma. Tai tulee kevään vihreää.

Millaisia kiitollisuudenaiheita minulla on sitten ollut?

Aika paljon olen iloinnut luonnosta ja luonnon monimuotoisuudesta, ollut kiitollinen auringonpaisteesta, lumesta tai siitä, että saa esimerkiksi hiihtää ja kulkea luonnossa. Myös läheiset ihmiset, ystävälliset ihmiset ja heidän sanansa ovat tuottaneet iloa.

Vaikka olen pitänyt itseäni vapaa-ajalla sellaisena erakkoluonteena, olen kuitenkin sosiaalinen ihmisiä tavatessani ja tykkään heidän kanssaan olemisesta. Joskus kuitenkin introverttinä väsyy siihen pulputuksen tulvaan ja ihmisten kanssa olemiseen. Siksi luonto ja siellä oleminen sekä kuunteleminen on tärkeää.

Vuorelle ei tarvitse kiivetä. Kiipeä hiekan murun päälle ja katsele siitä.

Kiitosta olen tuntenut myös siitä, että olen kuitenkin päässyt liikkumaan hyrdobicin ja vesijuoksun sekä kuntosalin kautta. Hydrobicissa olen taas tavannut erilaisia ihmisiä, joiden kanssa on tullut juteltua ja niin sanotusti tullut hyvänpäiväntuttuja.

Myöskin tavaramäärän väheneminen on ollut kiitoksen aihe. Näyttää kivemmalta, kun ei joka paikka pursua ihan hulluna. Tosin ei meillä ihan niin kamalan näköistä ole, kun jossakin, mutta varmasti liikaa tavaraa.

Kesällä en enää kirjoittanut. Kesällä olin sairaslomalla, mutta ajan viettäminen lasten ja perheen kanssa yhdessä toi itsessään jo paljon kiitoksen ja kiitollisuuden aihetta. Ja kesän mukavat säät, vaikka välillä satoikin – sadekin on hyväksi, ettei pölise niin paljoa ja luontokin saa vehreyttä! Lisäksi kesällä pääsin viimein tekemään pieniä vaelluksia, en sillä vauhdilla ja niin pitkiä kuin ennen, mutta hitaasti hyvä tulee ja paljon pysähtyen istumaan ja katselamaan, pääsimme liikkumaan luonnossa.

Onko kiitollisuus vaikuttanut minuun?

Kyllä. On positiivisempi mieli. Näkee enemmän kivaa ympärillään. Valitettavasti näkee myös negatiivisten ihmisten olon ja ajattelee, että hekin voisivat nähdä ne pienet kiitollisuuden aiheet ympärillään. Silti koen, että kannatti aloittaa tämä. Kannattaisi myös jatkaa tätä siten, että jatkan näiden aiheiden miettimistä omassa mielessäni. Ja lopulta näen sen kiitoksen niissä pienissä, jopa ihan tavallisissa asioissa!

Lopulta on kyse siitä, minkä oven itse valitsee.

Valokuva taltioi muutoksen

Kävin eilen istumassa tovin Helsingin kaupunginmuseossa. Aikomuksena oli ladata kännykän akkua, kun se jostakin syystä alkoi olla lopussa. Sitten jämähdin paikalleni vähän pidemmäksi toviksi.

Siis valokuvat. Tiedättekö, miten ihanaa on katsella valokuvia? Aitoja kuvia jostakin, jostakin uudemmasta tai vanhemmasta. Elämää, katuja, ihmisiä, maisemia, maiseman muutosta. Kaikkea tätä.

Huomasin ikkunalaudalla kaksi kirjaa. Molemmissa oli teksti “mahdollisuus ostaa museon kaupasta hintaan X”. En viitsinyt ensin koskea. Sitten tajusin, että ehkä niitä voi selailla. Otin ensimmäisen kirjan käteen ja uppouduin. Siis mitä ihania kuvia! Katsoin kuvaa, luin kuvatekstin, katsoin kuvaa uudelleen ja ihailin. 

Kirjoissa oli kuvia yli sadan vuoden takaisesta Helsingistä. Mustavalkokuvia. Ihania. Helsingin muutos on ollut hurjaa. En tiennyt tai ollut tajunnut, että useita saaria on yhdistetty Helsinginniemeksi lisäämällä maata saarien väliin. 

Ehkä jo arvasitkin, kenen ottamia kuvia katselin. Upea valokuvaaja Signe Brander on hienosti taltioitunut muutosta ja ihmisiä. 

Kuvia katsoessa mietin, että miksi monta kaunista vanhaa rakennusta on purettu. Miksi vanhaa pidetään rumana? Miksi halutaan tehokkuutta ja isoja kerrostaloja? Osassa Signen kuvista näkee jo tuota muutosta; vieressä vanha matala puutalo ja siinä toisen vieressä jykevä korkeampi kivitalo. Kaupunkialueella halutaan asutusta tiivistää, väistämätön kehitys. Onneksi myöhemmin on myös osattu alkaa arvostamaan vanhaa, eikä kaikkea ole saanut purkaa.

Ajatuksena kuvia katsoessa tuli mieleeni, että onkohan jossakin nähtävillä Helsinginniemen muutos karttapohjalla. Miten kaupunki on ollut aluksi pieni, miten saaria on yhdistetty ja miten Helsinki on vallannut maata naapureista – ihan viimeisimpänä noin kymmenen vuotta sitten Vantaalta ja erityisesti Sipoosta.

Mietin, että pitäisi kirja kädessä käydä katuja läpi ja katsoa, mitä on enää jäljellä. 

Sairauden ja tapaturman vuosi

Tämän tekstin alkuperäinen aihe oli kiitollisuuspäiväkirja, jota olen kirjoittanut nyt neljä kuukautta. Huomasin kuitenkin kirjoittavani vaikeista ajoista viimeisen vuoden ajalta. Aihe siis vaihtui lennosta. Nyt kuitenkin mennään kevättä ja mahdollisuuksia kohti!

Nainen makaa sohvalla

On ollut vaikea käsittää, että minä joudun kestämään kaiken tämän. Mielialat ovat vaihdelleet epätoivosta, lähes masennuksen kautta myös iloisuuteen. Masentavaa on ollut kaikki tapakit, sairauslomat ja vaikeudet. Iloisia ja kiitollisia hetkiä viime vuonna oli aina ne hetken, kun huomasi terveyden ja kunnon menevän eteenpäin. Ja ne hetket, kun ystävä tai läheinen ihminen kannusti eteenpäin ja iloitsi kanssani.

Kannattaa iloita pienistäkin asioista! Ne tuo hyvän mielen tullessaan!

Viimeinen hieman yli vuosi on ollut vaikea. Viime vuoden alussa minulla oli endometrioosileikkaus, jonka jälkeen en päässyt fyysiseen työhöni vatsan alueen leikkauksesta johtuen. Kesäkuun alussa kantaluuni murtui, sain tosin diagnoosin vasta heinäkuun lopulla. Tämä on vaikeuttanut elämääni kuukausiksi. Aluksi diagnoosin puutteen vuoksi, sitten keppien, sairauslomien, lihasten surkastumisten ja heikon kunnon vuoksi.. mitä näitä nyt kaikkea tähän on kertynyt.

Vaikeaa oli myös se, kun esimerkiksi kantaluun ja jalan kanssa on tullut takapakkia ja jalka kipeytyi enemmän. Näissä jouduin sitten aina uudelleen sairaslomalla, koska ei ollut järkevä töissä olla rasittamassa jalkaa lisää, kun välipäivinä rasituksen tuoma kipu ei lähtenyt pois. Itkuhan siinä tuli, kun joutui taas uudelleen sairaslomalle. Oikeasti päivien kuluttaminen on rasittavaa, vaikka jonkun mielestäni olenkin lomailemassa. Ei ole lomailemista se, ettei pysty tekemään sellaisia asioita, joita rakastaa eli esimerkiksi käydä luonnossa pitkiä kävelylenkkejä, kulkea metsässä jne..

Hakeuduin marraskuussa yksityiselle fysioterapeutille, jotta saisin jalkani kuntoon. Jalka oli tuolloin ollut noin kuukauden samassa jamassa, eikä oikein vesijuoksukaan enää toiminut. Oli hankala olla. Olen monesti sanonut, että ilman Fysioksen Minjaa, en olisi päässyt jalan kanssa eteenpäin. Toki se, että käyn fyssarilla, ei yksin riitä. Minun täytyy itse tehdä kaikki jumppaohjeet, jotta oikeasti jalan kunnon kanssa pääsee eteenpäin.

Fyssarilla käynti eivät yksin riitä. Jumppaa on myös tehtävä.

Töissä taas olin onnekas ja pääsin tekemään tuotannon labraan tietokoneella töitä. Tämä mahdollistui sillä, että tein KELAn osasairauspäivärahalla osittain töitä. Onneksi sain myös vastuuta ja myös osaamiseni huomattiin. Sain tehdä sellaista projektia, jota kukaan ei ollut siinä vielä tehnyt. Ihan mahtavaa, että minulle uskallettiin antaa vastuuta ja osaamistani hyödennettiin!

Vaikka sairauslomille olen mennyt itkun kautta, olen jälkikäteen aina todennut, että sairausloma on ollut oikea ratkaisu jalan kannalta. Vaikka sitten muutoin sairausloma ei ole kiva asia esimerkiksi rytmittömyyden ja rahallisen korvauksen vuoksi. Sairauslomalla päivärytmissä on pitänyt se, että lapset heräävät aamulla kouluun. Herään siis itsekin samoihin aikoihin yleensä. Lisäksi olen käynyt esimerkiksi vesijumpassa, vesijuoksussa ja mahdollisuuksien mukaan kävelemässä. Kirjojakin on tullut luettua, ehkä joku on sen Instagramissa huomannut.

Tunnelin päässä on valoa.

Ehkä siellä tunnelin päässä on valoa. Vai mitä? Nyt olen siinä vaiheessa, että menen takaisin töihin työeläkeyhtiön ammatillisen kuntoutuksen turvin. Tämä on ihan uusi juttu minulle sekä varmasti monelle muullekin. Olisin toivonut hieman enemmän informaatiota ja mahdollisuutta järjestellä asioita. Tässä vaiheessa asiat olisivat olleet eri tavalla minun näkökulmasta ja olisivat voineet mennä paremmin ja minun lähtökohdista tehtynä.

Ammatillinen kuntoutus mahdollistaa työssä, joko omalla tai jossakin muussa työpaikassa, siirtymisen toisiin töihin johtuen siitä, ettei omia töitä enää voi tehdä sairauden tai vamman vuoksi. Minulla on nyt se tilanne. 

Uuden edessä siis.

Kiitollisuuspäiväkirjan tammikuu

Aloitin vuoden alussa kirjoittamaan Kiitollisuuspäiväkirjaa. Ajatuksena oli, että huomaisin kiitoksen aiheet ympärilläni. Toivon itseltäni, että jaksaisin joka päivä kirjoittaa ylös kiitoksen aiheen. Tammikuun aikana kiitollisuutta on riittänyt jokaiselle päivälle. Joskus olen muistanut kirjoittaa kiitollisuuden aiheen vasta seuraavana päivänä, mutta se ei minua haittaa. Joskus se kiitollisuuden aiheen löytäminen on ollut vaikeampaa. Toisinaan niin helppoa, että olisin voinut kirjoittaa pitkän listan sen päiväisiä kiitollisuuden aiheita.

Yritän kiitollisuuden kautta löytää enemmän positiivisuutta elämään. Toivoisin huomaavani sen, miten liittäminen, kiitoksen aiheet ja ilo sekä positiivisuus sitä kautta lisääntyvät. Ilon kautta parempaan elämään!

Tammikuun kiitoliisuudessa on saanut paljon olla tämä ihana talvi! On ollut käsittämättömän hienoja aurinkoisia, ihania lumisia päiviä täällä Helsingissäkin. Talven ja lämmön, pakkasen ja lumen, ympärillä on paljon ollut minulla itselläni kiitollisuutta. Olen nauttinut talvesta ja lumesta, vaikka jalka kipeänä siitä voisi olla nauttimattakin. Varsinkin, kun jalan kuntoutus on menossa, ei takapakkeja tai liukastumisia olisi kiva joutua kokemaan.

Kiitollisuutena olen myös löytänyt sen, että tosiaan pystyn kävelemään omin jaloin, ilman kahta lisäjalkaa eli keppejä. Niistä luovuin ennen joulua ja vein Malmin apuvälinevarastolle ne tammikuussa takaisin. Kiitollisena siitä, että sain niitä käyttää, mutta myös kiitollisena, etten enää joudu niitä käyttämään.

Myös ihanat omat tytöt tuovat kiitollisuutta, toki myös välillä harmaita hiuksia. Mutta yleensä olen onnellinen heistä. Myös ihana työkaveriystäväni, jonka kanssa voidaan jakaa asioita, on ollut tärkeä. Kaikkien kanssa ei pääse samalle levelille.

Lue kaikki tähän mennessä kirjoitetut kiitollisuuden aiheet täältä!

Pienistä puroista..

Rahasta puhuminen on ollut pitkään tabu. Moni ei halua keskustella omista kulutustottumuksista. Rahan kuluttaminen ja rahan säästäminen on aiheita, joista on vaikea puhua. Ainakaan sitä itse aiheutettua vaurastumista, omaa hyvää taloudenpitoa, ei saa kuuluttaa ääneen. Omalla työllä, omalla yrityksellä tai omalla viisaudella ei saa rikastua. Mieluummin rikastut Lotossa. Se on luvallista! Mutta kateutta siitäkin saa.

Kuvassa erilaisia kolikkokasoja. Vasemmalla reunalla pienempi kasa, välissä kolme oikealla suurenevaa rahakasaa ja oikealla kaikista suurin rahakasa. 

Kuva: PixaBay, kschneider, Vapaaseen kaupalliseen käyttöön , Nimeämistä ei edellytetä.
Pienistä puroista kasvaa iso virta.

Taannoin Osuuspankin blogissa Project Maman Katja Lahti kirjoitti: “Typerät talousvinkit kiristävät hermoja.” Luin blogitekstin mielenkiinnolla. Itse olen aina ajatellut, että pienistä puroista tulee se iso virta, iso joki, iso järvi. Ostamalla kahvin päivässä tai jättämällä sen ostamatta voi käyttää rahansa tai säästää sitä.

Lainaus: “Mulla meinaa lähteä taju kun kuulen näitä ”älä käy kampaajalla vaan anna hiustesi kasvaa” -vinkkejä. Keskituloiselle sellaiset on ihan älyttömiä. Jos kohtuullisesti toimeentulevan ihmisen täytyy miettiä, onko hänellä varaa kolmen euron kahviin, on ongelma jossain muualla.

Katja Lahti, Project Mama, OP Blogi

Pulla 2 €.
Kahvi 2 €.
Erikoiskahvi 4€.
Energiajuoma 3 €.
Suklaapatukka 0,50 €.

Yksi tai useampi näitä. Monestiko päivässä ostat näitä tai muita “haluan ostaa, mutta en tarvitse” tai “tekee mieli” -tuotteita? Onko kyse siitä, että tarvitsen sen vai haluan sen hetken mielijohteesta? Tai ehkä olen työpäivän jälkeen nälissäni. Tekee mieli saada jotakin suuhun ja ostaa jotakin, mitä ei oikeasti tarvitse.

Rahan säästö tai rahan kuluttaminen. Jokainen tekee omia valintoja. Jos ostaa kerran työpäivässä 2 € maksavan kahvin, tulee työpäivien (21 työpäivää/kk, 11 kk töitä, koska 1 kk lomaa) aikana kahville hintaa jo 462 € vuodessa.

Useimmat juovat kuitenkin kahvin kahdesti päivässä ja hintaa tulee tuolloin 924 €/vuosi.

Jos juot erikoiskahvia hinnaltaan 4 € ja ostat sitä kerran työpäivässä, tulee vuodessa kahville hintaa jo 1848 €.

Ostamalla kaksi kertaa työpäivässä 4 € maksavan erikoiskahvin menee rahaa jo 3696 € vuodessa.

Eikö vain, että pienistä puroista tulee iso virta? Helppo on sillä pienellä hetkellä pistää se pieni summa (2-4 €) siihen kahviin, energiajuomaan, limsaan, suklaapatukkaan, pullaan tai ihan mihin tahansa, jota tulee ostettua monesti päivässä tai vaikkapa näitä kaikkia tai osaa näistä. Laskemalla ne omat pienet purot, voi jo säästää hurjasti!

Julia Thurén kertoo säästäneensä 10 000 euroa vuodessa, joista 4000 euroa tuli sillä, että hän teki lisätöitä. Eli käytännössä säästettävä summa oli 6000 euroa. Hän kertoo jättäneensä kahvilassa ostamasta pullan tai erikoiskahvin. Lopulta jättänyt vaatteiden oston ja kampaamossa käynnin. Myöskin pyörä on tullut tutummaksi, kun kulkeminen on sujunut pyörän selässä auton tai julkisen liikenteen sijaan. Tässäkin esimerkki siitä, että pienistä puroista, mutta myös vähän suuremmista kertyy iso summa.

Facebookin Vauras nainen-ryhmässä syntyi keskustelua Thurénin säästämisestä. Moni sanoi, ettei voi millään säästää tällaisia summia kuussa eli siis 500 €/kk. Uskon, että moni pääsisi tuohon summaan tai pienempään siten, että katsoisi tarkemmin, mitä ostaa kaupoista. Ja kuinka monesti viikossa käy ostoksilla tai ruokakaupassa. Mitä enemmän tai suunnittelemattomasti käyt kaupoissa, sitä helpommin niistä tarttuu mukaan heräteostoksia.

Oletko katsonut kaikkia kuittejasi kuukauden tai vuoden ajalta? Onko kaikki ostot tarpeellisia? Monestiko viikossa käyt kaupassa?

Kun menen kauppaan, minulla on ostoslista. En osta ostoslistan ulkopuolelta muuta kuin kelta-, oranssi- tai punalappuisia tuotteita. Niitäkin harkiten! En osta, jos en tarvitse tai tuote ei ole sellainen, että voisin sitä muutoinkin ostaa. En ole mikään yli-ihminen, minäkin teen välillä heräteostoksia, mutta minimoin nämä sillä, että käyn harvoin kaupassa ja ostoslistan kanssa.

Lopuksi. Tiedän, ettei kaikilla ole mahdollisuutta säästää. Vuokraan, kulkemiseen tai laskuihin menee jo sen verran rahaa, että täytyy lopun rahan käyttöä miettiä tarkoin, eikä säästöön jää siltikään välttämättä mitään.

Siirry sivun alkuun
RSS
Follow by Email
Facebook
Facebook
Twitter
Visit Us
YouTube
YouTube
Pinterest
Pinterest
LinkedIn
Instagram