Virva Lehto

Kiitollisuus

Kiitollisuutta, onko sitä?

Kirjoitin alkuvuoden lähes jokaisena päivänä tänne omille nettisivuilleni kiitollisuuspäiväkirjaa. Kesällä kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittaminen jäi lomareissun takia, enkä sitä sitten jatkanut.

Askeleet
Miksi piti ottaa kiitollisuus erikseen aiheeksi?

Ajatus lähti siitä, kun viime kesäisen kantaluun murtuman jälkeen olin välillä töissä, välillä kotona sairauslomalla. Välillä mieli oli maassa, kun ei pystynyt tekemään kaikkea sitä, mitä olisi halunnut ja mitä normaalisti teki. Myöskin fyysinen työ jäi tekemättä ja se näkyi myös omassa olossa. Liikkuminen keppien kanssa oli hankalaa ja haastavaa. Eikä normaali päivittäinen elämä ollut sitä, mitä halusi.

Toki aloitin erilaiset liikunnat esim. kuntosalin ja vesijumpan sekä vesijuoksun, joiden avulla sain normaalia liikkumista. Kuitenkin se luonnossa liikkuminen ja vaeltaminen jäi, kun se ei oikein onnistunut.

Myöskin oma tulevaisuus mietitty. Miksi pienestä keittiöjakkaralta hypystä aiheutui tällainen vaiva? Miksi se toi erilaisen tulevaisuuden kuin olin suunnitellut? Mitä voin tehdä paremman olon eteen?

Pienet asiat voivat tuoda lopulta ison ilon.

Lähdin ajattelemaan kiitollisuutta siitä, että sitä ei tarvitse puristaa ulos. Joku päivä saattaisi olla vaikeampi kuin toinen, mutta silti elämässä on kiitollisuutta ja aihetta kiitokseen. Mahdollisesti oma olokin kohenisi sillä, että saisin sen positiivisen näkymän eteeni, vaikka en missään täydessä murheen alhossa koskaan ollutkaan.

vapaus ja valo

Pienet asiat. Kiitos voi nousta siitä, että sain hyvää ruoka. Saa puhelun. Saa ihanan viestin. Joku kiittää minua. Tai joku kehuu kauniista vaatteesta. Kiitos siitä, että saa elää. Kiitosta siitä, että on ihana ilma. Tai tulee kevään vihreää.

Millaisia kiitollisuudenaiheita minulla on sitten ollut?

Aika paljon olen iloinnut luonnosta ja luonnon monimuotoisuudesta, ollut kiitollinen auringonpaisteesta, lumesta tai siitä, että saa esimerkiksi hiihtää ja kulkea luonnossa. Myös läheiset ihmiset, ystävälliset ihmiset ja heidän sanansa ovat tuottaneet iloa.

Vaikka olen pitänyt itseäni vapaa-ajalla sellaisena erakkoluonteena, olen kuitenkin sosiaalinen ihmisiä tavatessani ja tykkään heidän kanssaan olemisesta. Joskus kuitenkin introverttinä väsyy siihen pulputuksen tulvaan ja ihmisten kanssa olemiseen. Siksi luonto ja siellä oleminen sekä kuunteleminen on tärkeää.

Vuorelle ei tarvitse kiivetä. Kiipeä hiekan murun päälle ja katsele siitä.

Kiitosta olen tuntenut myös siitä, että olen kuitenkin päässyt liikkumaan hyrdobicin ja vesijuoksun sekä kuntosalin kautta. Hydrobicissa olen taas tavannut erilaisia ihmisiä, joiden kanssa on tullut juteltua ja niin sanotusti tullut hyvänpäiväntuttuja.

Myöskin tavaramäärän väheneminen on ollut kiitoksen aihe. Näyttää kivemmalta, kun ei joka paikka pursua ihan hulluna. Tosin ei meillä ihan niin kamalan näköistä ole, kun jossakin, mutta varmasti liikaa tavaraa.

Kesällä en enää kirjoittanut. Kesällä olin sairaslomalla, mutta ajan viettäminen lasten ja perheen kanssa yhdessä toi itsessään jo paljon kiitoksen ja kiitollisuuden aihetta. Ja kesän mukavat säät, vaikka välillä satoikin – sadekin on hyväksi, ettei pölise niin paljoa ja luontokin saa vehreyttä! Lisäksi kesällä pääsin viimein tekemään pieniä vaelluksia, en sillä vauhdilla ja niin pitkiä kuin ennen, mutta hitaasti hyvä tulee ja paljon pysähtyen istumaan ja katselamaan, pääsimme liikkumaan luonnossa.

Onko kiitollisuus vaikuttanut minuun?

Kyllä. On positiivisempi mieli. Näkee enemmän kivaa ympärillään. Valitettavasti näkee myös negatiivisten ihmisten olon ja ajattelee, että hekin voisivat nähdä ne pienet kiitollisuuden aiheet ympärillään. Silti koen, että kannatti aloittaa tämä. Kannattaisi myös jatkaa tätä siten, että jatkan näiden aiheiden miettimistä omassa mielessäni. Ja lopulta näen sen kiitoksen niissä pienissä, jopa ihan tavallisissa asioissa!

Lopulta on kyse siitä, minkä oven itse valitsee.

Sairauden ja tapaturman vuosi

Tämän tekstin alkuperäinen aihe oli kiitollisuuspäiväkirja, jota olen kirjoittanut nyt neljä kuukautta. Huomasin kuitenkin kirjoittavani vaikeista ajoista viimeisen vuoden ajalta. Aihe siis vaihtui lennosta. Nyt kuitenkin mennään kevättä ja mahdollisuuksia kohti!

Nainen makaa sohvalla

On ollut vaikea käsittää, että minä joudun kestämään kaiken tämän. Mielialat ovat vaihdelleet epätoivosta, lähes masennuksen kautta myös iloisuuteen. Masentavaa on ollut kaikki tapakit, sairauslomat ja vaikeudet. Iloisia ja kiitollisia hetkiä viime vuonna oli aina ne hetken, kun huomasi terveyden ja kunnon menevän eteenpäin. Ja ne hetket, kun ystävä tai läheinen ihminen kannusti eteenpäin ja iloitsi kanssani.

Kannattaa iloita pienistäkin asioista! Ne tuo hyvän mielen tullessaan!

Viimeinen hieman yli vuosi on ollut vaikea. Viime vuoden alussa minulla oli endometrioosileikkaus, jonka jälkeen en päässyt fyysiseen työhöni vatsan alueen leikkauksesta johtuen. Kesäkuun alussa kantaluuni murtui, sain tosin diagnoosin vasta heinäkuun lopulla. Tämä on vaikeuttanut elämääni kuukausiksi. Aluksi diagnoosin puutteen vuoksi, sitten keppien, sairauslomien, lihasten surkastumisten ja heikon kunnon vuoksi.. mitä näitä nyt kaikkea tähän on kertynyt.

Vaikeaa oli myös se, kun esimerkiksi kantaluun ja jalan kanssa on tullut takapakkia ja jalka kipeytyi enemmän. Näissä jouduin sitten aina uudelleen sairaslomalla, koska ei ollut järkevä töissä olla rasittamassa jalkaa lisää, kun välipäivinä rasituksen tuoma kipu ei lähtenyt pois. Itkuhan siinä tuli, kun joutui taas uudelleen sairaslomalle. Oikeasti päivien kuluttaminen on rasittavaa, vaikka jonkun mielestäni olenkin lomailemassa. Ei ole lomailemista se, ettei pysty tekemään sellaisia asioita, joita rakastaa eli esimerkiksi käydä luonnossa pitkiä kävelylenkkejä, kulkea metsässä jne..

Hakeuduin marraskuussa yksityiselle fysioterapeutille, jotta saisin jalkani kuntoon. Jalka oli tuolloin ollut noin kuukauden samassa jamassa, eikä oikein vesijuoksukaan enää toiminut. Oli hankala olla. Olen monesti sanonut, että ilman Fysioksen Minjaa, en olisi päässyt jalan kanssa eteenpäin. Toki se, että käyn fyssarilla, ei yksin riitä. Minun täytyy itse tehdä kaikki jumppaohjeet, jotta oikeasti jalan kunnon kanssa pääsee eteenpäin.

Fyssarilla käynti eivät yksin riitä. Jumppaa on myös tehtävä.

Töissä taas olin onnekas ja pääsin tekemään tuotannon labraan tietokoneella töitä. Tämä mahdollistui sillä, että tein KELAn osasairauspäivärahalla osittain töitä. Onneksi sain myös vastuuta ja myös osaamiseni huomattiin. Sain tehdä sellaista projektia, jota kukaan ei ollut siinä vielä tehnyt. Ihan mahtavaa, että minulle uskallettiin antaa vastuuta ja osaamistani hyödennettiin!

Vaikka sairauslomille olen mennyt itkun kautta, olen jälkikäteen aina todennut, että sairausloma on ollut oikea ratkaisu jalan kannalta. Vaikka sitten muutoin sairausloma ei ole kiva asia esimerkiksi rytmittömyyden ja rahallisen korvauksen vuoksi. Sairauslomalla päivärytmissä on pitänyt se, että lapset heräävät aamulla kouluun. Herään siis itsekin samoihin aikoihin yleensä. Lisäksi olen käynyt esimerkiksi vesijumpassa, vesijuoksussa ja mahdollisuuksien mukaan kävelemässä. Kirjojakin on tullut luettua, ehkä joku on sen Instagramissa huomannut.

Tunnelin päässä on valoa.

Ehkä siellä tunnelin päässä on valoa. Vai mitä? Nyt olen siinä vaiheessa, että menen takaisin töihin työeläkeyhtiön ammatillisen kuntoutuksen turvin. Tämä on ihan uusi juttu minulle sekä varmasti monelle muullekin. Olisin toivonut hieman enemmän informaatiota ja mahdollisuutta järjestellä asioita. Tässä vaiheessa asiat olisivat olleet eri tavalla minun näkökulmasta ja olisivat voineet mennä paremmin ja minun lähtökohdista tehtynä.

Ammatillinen kuntoutus mahdollistaa työssä, joko omalla tai jossakin muussa työpaikassa, siirtymisen toisiin töihin johtuen siitä, ettei omia töitä enää voi tehdä sairauden tai vamman vuoksi. Minulla on nyt se tilanne. 

Uuden edessä siis.

Siirry sivun alkuun

Nautitko vierailustasi? Seuraa minua!

RSS
Follow by Email
Facebook
Facebook
Twitter
Visit Us
YouTube
YouTube
Pinterest
Pinterest
LinkedIn
Instagram