Kirjoitanko?

En ole koskaan ollut kirjoittajatyyppiä. En ole koskaan osannut kirjoittaa tekstejä. Koulussakin ainekirjoitus oli inhottavaa, en osannut tehdä tekstejä siten, miten opettajat halusivat. En osannut kirjoittaa tarpeeksi pitkästi tai kuvailevasti.

Monet asiat tuntuvat menevän nykymaailmassa nopeaan tahtiin. On helppoa ladella esimerkiksi Twitterissä nopeat pari lausetta. Sen kirjoittaa äkkiä ja pistää menemään. Odottaa ehkä vastausta.

Tällainen blogitekstin kirjoittaminen vaatii pidempää ja pitkäkestoisempaa ajattelua. Ehkä myös enemmän jäsentelyä, mietittyä tekstiä. Tämä vaatii myös useamman lauseen ajattelutyötä, tekstin muokkaamista ja sen julkaisemista kaiken jälkeen.

Opiskeluaikoina Seurakuntaopistossa ja nyt muutama vuosi sitten Haaga-Heliassa joutui tekemään pitkiä ja mietittyjä kirjoituksia opiskelutöissä. Niissä piti miettiä jäsentelyä enemmän ja sitä, että tekstit etenee loogisesti. Myöskin tekstin sisältö piti olla sellainen, että se noudattaa tehtävänantoa ja kuljettaa lukijan alusta loppuun asti. Tuollaisia tietoa ja tieteellisempää tekstiä sisältävät tekstit ovat olleet helppoja käsitellä ja niitä on ollut helppo kirjoittaa. Niiden ajatuksen juoksu sopii loogiseen ajatteluun, millaista oma ajatteluni paljolti on. Tykkään kovasti faktatiedosta ja sen levittämisestä kaikkialle.

Tästä faktatiedosta tykkäävänä, aloitinkin taas opiskelut. Nyt opiskelu tapahtuu XAMK:ssa polkuopintoina ja aiheena on kyberturvallisuus. Katsotaan, mitä siitä tulee – ainakin sitä faktatietoisempaa tekstiä luultavimmin.

Olenkin miettinyt, että ryhdynkö etsimään itselleni jonkinlaista laajemman alueen kirjoittajakurssia, missä saisin ajattelulleni ja mielikuvitukselleni lisätöitä. Ideapankki on aika suuri, olen kirjoittanut monia aihealueita muistiin kännykkäni muistiinpanoihin, mutta ajatuksesta ja ideasta toteutukseen tuntuu olevan liian iso matka, liian korkea kynnys. Mutta pitäisikö astua sen yli?

Auringonlasku Helsingissä

*Kuva Instagramissa osoitteessa: http://ift.tt/2iREZtu

Vuosi sitten tammikuussa oli näin kaunis auringonlasku kotimme lähellä. Mieli tyyntyy aina kaunista katsellessa. Miten ihana luonto voi olla? Miten kauniita voivat olla luonnon värit? Miten taivas voi loistaa näin hienoissa ja monissa väreissä?

Olimme tuolloin luistelemassa. Myös liikkuminen tuo mielenrauhaa. Siitä saa energiaa, kun jaksaa lähteä edes hetkiksi liikkumaan. Joskus liikkumaan lähteminen on vaikeaa, joskus mahdotonta. Mutta lähde edes pienelle ajatuslenkille vaikka hitaasti kävellen.

Katso alkuperäinen kuva Instagramissa tililtäni: http://ift.tt/2iREZtu